The first 100 years are the hardest of your life

Viikonloppu vietettiin majoittuen San Josessa dadin äidin luona ja sieltä ajettiin Modestoon juhlimaan grandma Sarahin 100-vuotissynttäreitä. Sarah asuu vielä omassa kodissa yksin ja pystyy kävellä ja laittaa ruokaa ja tehdä mitä nyt tarvitsee yksin eläessä. Hän on myös mm sairastanut syövän kahdeksankymppisenä. Eli siis sadan vuoden kunniaksi oli järjestetty isot juhlat! Paikalla oli noin 150 sukulaista ja ystävää. Juhlat pidettiin Modeston (juutalais)temppelissä, koko momin äidin puoleinen suku on juutalaisia.

Ohjelmassa oli kaikenäköistä erikoista juutalaista; Shalom tervehdys ja rukous hepreaksi, uskonnollisia lauluja, challah leipää ja lopuksi Lehayim -"malja elämälle" tms. Paikalla oli myös rabbi, eli juutalaispappi, joka tavallaan juonsi ohjelman. Challah on tosi hyvää :) Sitä syödään yleensä uskonnollisina päivinä ja juhlapäivinä. Tää päivä oli molemmat, koska juhlat pidettiin lauantaina, joka on sabbath eli samalla lailla "lepopäivä" niinkuin kristittyjen sunnuntai. Sitä ei saa leikata veitsellä vaan leipä pistetään kiertämään pöydässä ja jokainen repii siitä itselleen palan. Lehayim taas oli tosi pahaa.

Juhlat ei ollut kuitenkaan pelkästään uskontoa, syötiin paljon ihan tavallista ruokaa, oli laulu- ja muita esityksiä, katsottiin video Sarahin elämästä yms. Tapasin myös tosi paljon sukulaisia, ja koska mut esiteltiin jokaiselle niistä ja nimiä oli yli sata, niin en muista varmaan enää ketään. Siellä oli vain yksi tyttö, joka oli vähän enemmän mun ikäinen, Colby, joka oli 14 vuotias. Sitten yksi vauva ja pari pikkulasta ja loput oli vanhempaa porukkaa.

Juhlien ohjelmaosuus oli ihan kiva, mutta sen jälkeinen parin tunnin small talk joka ikisen vieraan kanssa kävi vähän tylsäksi. En siis ennestään tuntenut muita kuin oman perheen ja host vanhempien äidit, joten kävin vaan esittäytymässä kaikille. Amerikkalaiset on sellaisia, että kun ne näkee jonkun 20 vuotta kadoksissa olleen sukulaisen tai kokonaan tuntemattoman, niin niillä silti riittää puhuttavaa vaikka kuinka kauan. Mulla on aina se "I'm an exchange student from Finland" aihe käytettävissä, mutta en mä hirveen paljon muuta puhuttavaa sitten keksisi.

Illalla ajettiin takaisin San Joseen, jossa oltiin yötä. Illalla meillä oli syvällinen keskustelu juutalaisuudesta ja kristinuskosta. En oo tienny et ne on oikeesti melkee sama juttu, niillä on kaikki samat tarinatkin. Musta oli älyttömän kivaa päästä tämmöseen puoliksi juutalaiseen perheeseen, koska pääsen kokemaan kaikenlaisia erikoisia juttuja, mitä en olisi varmaan ikinä muuten päässyt näkemään.

Koulu jatkui viime tiistaina. Mulla on nyt kivempi lukujärjestys, mulla on: music history, interior design, varsity choir, women's choir, economics ja year book. Aloitin ensin year bookin sijaan student clerkinä kirjastossa, mutta pari ekaa päivää oli ihan kauheita, se kirjastotäti oli tosi mean (en keksi mitään hyvää suomennosta tolle) ja sitten joko jouduin kantamaan isoja painavia kirjapinoja paikasta toiseen tai tylsistyä yksin istuen ja no food, no drinks, no gum, no talking, no music, no games, no fun ja jos tuun kerrankin myöhässä tai en hymyile joka päivä niin saan huonomman arvosanan.

 

En sitten vaan enää kestänyt olla siellä ja kun tulin kotiin joka päivä melkeen oikeesti itkien sen takia niin Heidi käski mun mennä opolle sanomaan että mun pitää saada vaihtaa se tunti, jota en ite tehnyt aiemmin koska en tykkää mun oposta ja se ei ikinä laita mua minnekään mihin haluan.

 

Year book alkaa vasta ens tiistaina (koska maanantaina ei ole koulua Martin Luther King Jr. päivän takia), mutta se on kuulemma tylsin tunti ikinä. Ainaki siellä on muita ihmisiä tylsistymässä mun kanssa ja sääntöjä varmaan vaan sen verran, että pystyn ne muistamaan.  

 

Varsity kuoroon pääseminen oli tosi iso juttu. Oon nyt siis koulun parhaimmassa kuorossa, jossa on koulun parhaimmat laulajat. Silleen tosi hieno tunne että kuulun tohon ryhmään, mutta on se vaan tosi paljon vaikeampaa kuin women's. Tälleen esimerkkinä kuinka taitava siellä pitää olla on, että ensimmäisellä kerralla meiän opettaja oli tunnin alussa jossain, joten me "lämmiteltiin" ilman sitä. Tehtiin perus aaaaaaaaa jutut korkeella ja matalalla äänellä ja sen jälkeen pianisti soitti meiän uutta kappaletta mitä ei siis oltu vielä aloitettu harjoittelemaan ja meiän piti kaikkien yhtä aikaa kokeilla laulaa omaa osaa pelkästään nuotteja lukemalla, ja ilman harjoittelua se kuulosti silti tosi hienolta (mä en siis ihan kykene tosta noin vaan alkaa laulamaan omaa osaa nuotteja lukemalla kuin viis muuta ääntä laulaa niitten osia samaan aikaan niin keskityin kuuntelemiseen).

 

Me ollaan kuusiääninen yleensä, tytöissä sopraanot, 2nd sopraanot, 2nd altot ja altot ja pojissa tenorit ja bassot. Mä oon ite altto, eli kaikista matalin naisääni. Me istutaan sillee puoliympyrässä ja niin että sama ääni istuu vierekkäin, mutta osa altoista ei mahtunut alttokohtaan istumaan, joten muutama istuu niistä pikkusen erillään, tosi vieressä, mutta ihan tenorien edessä. Mä olen yksi noista.

 

Me harjoitellaan niin, että musaopettaja laulaa ensin yhdessä jonkun äänen kanssa niitten osan ja sitten se ryhmä laulaa sen ilman opettajaa. Sitten joku toinen ryhmä opettelee niitten osan ja sen jälkeen ne laulaa heti yhdessä. Eli sulla on tasan noi kaksi laulukertaa aikaa oppia sun osuus, jonka jälkeen joudut laulamaan ensin jonkun toisen äänen kanssa ja seuraava kerta on yleensä sitten jo koko kuoron kanssa, eli neljä-kuusiäänisesti.

 

Mulla oli hiukkasen vaikeaa viime viikolla pysyä perässä. Me edetään älyttömän nopeeta tahtia ja vaikka siinä kahden toiston harjoitteluvaiheessa osaisin ihan hyvin, niin on erittäin helppoa unohtaa koko oma osa, kun kuulee viisi muuta osaa samaan aikaan, pianisti soittaa melodiaa (eli mitä sopraanot laulaa) ja mun takana on tenorit ja mun vieressä istuva Lauren laulaa niin hiljaa etten kuule sen ääntä ollenkaan, joten en kuule ollenkaan alttoja, pelkästään sopraanojen ja tenorien osat, mikä taas sekoittaa mut ja unohdan oman osan. Olin tosi kujalla koko viime viikon ja sitten vielä kun meitä siirrettiin varsityyn kolme laulajaa, niin noin kaksi muuta on sopraanoja ja niitten mielestä ei ole yhtään vaikeaa, koska meiän pianisti soittaa niitten vieressä niitten melodiaa. Joten mulla on nyt vähän epätoivoinen olo koko kuoron kanssa, mutta kaipa se lähtee tosta sujumaan ja jos ei lähde, niin voin mennä kysymään siltä opettajalta jos saisin siirtyä istumaan jonnekin muiden alttojen sekaan, että saisin vähän tukea niitten äänistä.

 

Samaan aikaan jatkan women's choiria, koska musaopettaja pyysi meitä uusia varsityja jäämään sinne jos mitenkään mahdollista, ettei se menetä montaa hyvää laulajaa. Tuolla kuorossa Mrs. Paulus yllätti mut kun kysyi haluaisinko siirtyä laulamaan sopraanoa, joka ei siis ole mun ääniala. Se on kuulemma tosi kehittävää mulle että laulan sekä alttoa että sopraanoa eli laulan välillä tosi korkeelta ja välillä tosi matalalta niin sitten ääniala kasvaa molempiin suuntiin. Ton ekan viikon aikana huomasin, että melodian laulaminen on miljoona kertaa helpompaa, vaikkei sitä melodiaa ennestään tuntisikaan. Ja women'sissa me muutenkin lauletaan paljon helpompia kappaleita.

 

Anteeksi muuten mun kuorosanasto suomeks on vähän päässyt unohtumaan, jouduin aika paljon mielikuvitella sanoja suomeksi kun muistan ne vaan enkuksi.

 

Muuten mulla jatkuu koulu samanlaisena, tai us government vaihtui economicsiksi, mutta oppilaat on samoja, opettaja vaan vaihtui. Kaikki mun tunnit on ihan kivoja, paitsi music history jossa me katotaan joka päivä videoita, mutta mun on pakko olla siellä koska se on mun English class ja EF pakottaa mun ottaa englantia.

Ensi viikon jälkeen pidän viikon koulusta lomaa, suuntana HAWAII!!!