Students n Teachers

Opettajien ja oppilaiden välinen suhde on Amerikassa mun mielestä tosi paljon erilaisempi kuin Suomessa. Opettajat kertovat omasta elämästään oppilaille todella paljon ja myös tosi henkilökohtaisia asioita. Oppilaat taas kertovat opettajille omista henkilökohtaisista asioistaan. Mutta silti opettajia puhutellaan kunnioittavasti sukunimellä ja Mr/Mrs/Ms, eikä kukaan edes tiedä niiden etunimiä. Tunneilla ei käytetä kännyköitä, kuunnella musaa tai mitään muuta mitä aina tein Suomessa ja täällä opettajat voi kiristää oppilaita tekemään kaikennäköistä ottamalla niiltä credit pointseja tai antamalla extra creditsiä.

Amerikkalainen opettaja

 

Oppilaat täällä kertovat opettajille omista henkilökohtaisista asioistaan. Mun host äiti  on monien luotto-opettaja, mutta tiedän, että monille muillekin puhutaan. Nyt kun joudun viettämään paljon aikaa momin luokassa odottamassa koulun alkua tai koulun jälkeen, niin oon kuullut vaikka minkälaisia tarinoita eri oppilailta. Suuri osa jutuista on tosi luottamuksellisia ja musta on outoa että ne puhuu niistä, kun mä olen siellä luokassa kuuntelemassa. Ehkä ne ajattelevat, että mä en ymmärrä kaikkea mitä ne sanovat (vaikka ymmärrän kyllä kaiken ihan loistavasti) ja en mä niitten juttuja kellekään kerro, mutta musta on vaan tosi outoa millaisia juttuja ne antaa mun tietää. Siellä käy siis avautumassa oppilaita lähes päivittäin kaikenlaisista asioista, että niillä on riitaa kavereitten kanssa, niillä on kotona ongelmia, ne ei tiedä mitä tekis elämällään ja välillä tosi hurjia juttuja.

 

Meillä on jopa myös pari opettajaa mun tunneilla sanonut, kun kurssin aluksi on kirjoitettu opettajalle kirje missä pitää esitellä itsensä, että aina joka kerta joku oppilaista kirjoittaa jotain, mistä niitten on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, että pitää ennen kirjoittamista miettiä mitä haluaa niille kertoa.

 

Oon täällä huomannut että tosi monilla on täällä tosi rankka elämä ja niillä on vaikka minkälaisia ongelmia. Sillee hienoa että niillä on joku jolle puhua, mutta musta on vähän outoa, että ne koulussa puhuu niitten opettajille. Tai että mä en kyllä kertoisi kellekään Hellu-opettajalle mitään mun omasta elämästä. Mutta ymmärrän kyllä näitä oppilaita täällä jotka tulevat momille puhumaan, koska kyllä mäkin tykkäsin siitä opettajana paljon ja minähän olin se, joka halusi sen luokse muuttaa asumaan. (Ei tulis hellussa kovin montaa äitiehdokasopettajaa mieleen). Mulla kävi kyllä tosi hyvä tuuri, koska mun uus perhe ei vois olla parempi ja ennen kun muutin tänne, en tiennyt niiden koulun ulkopuolisesta elämästä mitään.

 

Mulla on ehkä vähän väärä kuva amerikkalaisista oppilaina, koska mulla on vaan kaikkia helppoja aineita ja niillä tunneilla on suurin osa amerikkalaisista oppilaista juuri sen helppouden takia, että ei tarvitsisi opiskella. Mutta siis näillä älyttömän helpoilla kursseilla, joilla on vaikeampi olla pääsemättä läpi kuin saada parhaan arvosanan, siellä on monia jenkkejä, jotka eivät tajua ja eivät pääse läpi. Osaa ei huvittaisi olla siellä kurssilla, mutta niiden on pakko ottaa enemmän tunteja että ne voivat valmistua, ovat todella epäkunnioittavia opettajille ja eivät tee yhtään mitään ikinä. Sitten he eivät pääse läpi ja itkevät kun eivät voi valmistua.

Oon kertonut mun vanhemmille Suomen järjestelmästä, että yläasteella niitten on vielä pakko kattoa vähän enemmän oppilaitten perään ja "pakottaa ne opiskelemaan", koska toi koulu on kaikkien pakko käydä, mutta lukiossa jos ei huvita käydä koulua, niin se on sitten oma ongelma ja sinne ei oo pakko mennä. Momin mielestä toi on tosi outoa, kuin myös se, että vanhemmat ei valita opettajille niiden antamista numeroista ja että he eivät kirjoittele opettajille samaa määrää sähköpostia kuin täällä mistä aiheesta milloinkin pitää valittaa. Varmasti kyllä Suomessakin noita valittajia löytyy, mutta ei todellakaan samoissa määrissä kuin täällä. Mom saa joka ikinen päivä ainakin yhdelle vanhemmalle perustella jotakin antamaansa arvosanaa, tai sitten todistaa että joku oppilaista ei tosiaan ole ollut jonain päivänä koulussa, kun vanhemmat eivät usko että oma lapsi voisi vain jättää menemättä.

Oudointa on musta se, että usein se ei ole kumpikaan vanhemmista joka kyselee, vaan esimerkiksi täti, mummi tai joku muu sukulainen. Täällä opettajien on pakko saada oppilaat oppimaan, tai muuten saavat kuulla vanhemmilta kuinka huonoja ovat. Täällä opettajien on pakko antaa/ottaa pois pisteitä pikkuasioista esim kirjoitatko kaikki muistiinpanot, koska muuten suurin osa ei tekisi niitä. Monet opettajat myös menevät mun yläasteen ruotsinopettajan tyylillä: kukaan ei oikeen pärjännyt hyvin kuuntelussa nii en ottanu sitä mukaan aviointiin ettei tulisi huonompia numeroita.

Nää ei myöskään voi käsittää sitä, miten me voidaan siirtyä tuolta pakollisesta koulusta niin itsenäiseen kouluun jo niin nuorina (16v on pieni lapsi täällä vielä). Mun mielestä on oudompaa, että monet amerikkalaiset eivät olisi valmiita siirtymään vielä silloinkaan, milloin he menevät collegeen (jos menevät) noin 18 vuotiaina.

Täällä olen huomannut, että opettajat on aika tavallisia ihmisiä ja että niillä on kuin onkin oma elämä. Eka oli vähän hassua, koska mom oli ollut mun opettaja jo jonki aikaa ennen ku muutin niille, mutta ei ole outoa enää. Kotona on välillä tosi hauskaa kun nauretaan yhdessä hauskoille koevastauksille tai jollekin mitä oppilaat ovat sanoneet tai tehneet tunneilla. Saan myös usein arvioida jotain momin juttuja (joita riittää koska KAIKKI mitä koulussa tehdään, arvioidaan ja niistä saa pisteitä) ja se on tosi hauskaa :DD Mulla on koulussakin muuttunut kaikki niin helpoksi kun mom huolehtii kaikesta ja mun ei tarvii tietää niin paljon asioita kuin ennen piti. Momin kautta saan myös kuulla kaikenlaisia inside juttuja koulussa ja onhan se aina kiva että siellä on sen  luokassa mulle jääkaappi ja mikro eväille jos tarviin ja aina välillä se hakee lounaaks subwayta tai muuta hyvää :))

 

Joka luokassa on lippu ja aina kolmannen tunnin alussa noustaan seisomaan oikee käsi sydämellä ja kuunnellaan (ja sanotaan) The Pledge of Allegiance eli semmonen Amerikan kunnioitusjuttu: "I pledge allegiance to the Flag of the United States of America, and to the Republic for which it stands, one Nation under God, indivisible, with liberty and justice for all."

Semmosest pitää viel kertoo että perjantaina eilen katottiin econ tunnilla America #1 videoo missä perusteltiin miksi Jenkit on maailman paras maa. Siinä siis vertailtiin Jenkkejä ja muita maita, ylistettiin tätä maata ja kerrottiin miten huonoja kaikki muut on. Eurooppaa arvosteltiin, että meidän kehitys on täysin pysähtynyttä ja meidän hallitukset ja lait estävät vapaan yrittäjyyden. Sitten siinä sanottiin, että ei hätää, koska Amerikka toivottaa tervetulleiksi kaikki muiden maiden asukkaat tänne yrittämään. Täällä on hyvä elää. Olin sen koko videon ajan siellä silleen että just joo ja videon jälkeen opettaja sit sanokin että tietää että luokassa on kaks eurooppalaista ja että meitä vähän turhaan siellä arvosteltiin että kyllä Eurooppa on ihan hyvä, heti kakkosena Jenkkien jälkeen.

Musta on tosi outoa, että näille opetetaan tämmöstä. Ku myöhemmin puhuttiin siitä kotona, niin näitten mielipide täällä on että no me nyt ollaan Amerikassa ja me ollaan ylpeitä omasta maasta, ettekö te ole Suomesta? Joo ollaanhan me, mutta ei mulle oo silti kukaan opettanut koulussa, että me ollaan parempia kuin kaikki muut. Nii en kyl siis ihan ollut samaa mieltä ton videon kanssa ja musta on tosi huonoa että näille opetetaan tommosta, mutta toisaalta oon nyt niitten maassa ja pitää elää niitten tavalla. Vaikkei siitä aina tykkäisi. 

Heh oon varmaa sata kertaa kirjottanu kaikkee koulusta, mut se on tosi suuri osa mun elämästä täällä nii siitä riittää kirjotettavaa.