Santa Maria Youth in Harmony

Viime lauantaina täällä järjestettiin high school nuorille barbershop kvartetti workshop, Santa Maria Youth in Harmony festival. Barbershop quartet on siis sellaista, että ryhmässä on neljä laulajaa, joista jokainen laulaa eri ääntä (tenor, lead, baritone, bass) ja eri osien äänenvoimakkuus menee sillain erilailla kuin tavallisesti kuorossa, jossa kaikki laulaa yhtä voimakkaasti. Barbershopissa mitä matalampi ääni, sitä voimakkaammin tulee laulaa ja korkein ääni (tenori) ei laula melodiaa niinkuin yleensä. Koulussa annettiin vain varsity kuorolaisille mahdollisuus mennä, koska meidän kuoro-opettaja halusi vain parhaat edustamaan meidän koulua. Siellä tapahtumassa oli kyllä sitten tosi eritasoisia laulajia.

Mentiin sinne aikaisin aamulla ja saatiin kamalat keltaiset T-paidat mitkä piti vaihtaa päälle. Meillä oli päivän aikana kymmenen puolentunnin pituista "oppituntia". Aloitettiin lämmittely ja äänenavaustunnilla, jonka jälkeen koko ryhmän kanssa kokeiltiin ensimmäistä laulua Lean on me. Seuraavaksi mentiin pelkän oman ääniryhmän kanssa harjoittelemaan omaa osaa. Lauloin itse baritonia, joka on lähinnä mun äänialaa alttoa. Bari on myös siksi hauskaa, että se ei mene yhtään melodian mukaan ja on sen takia myös vaikein osa. Oman osan harjoittelun jälkeen mentiin uudelleen koko ryhmän kanssa laulamaan. Nämä tunnit toistettiin toisen laulun, Goodbye sweetheartin kanssa. Sitten oli yks tunti jolla laulettiin Gob Bless Americaa ja kansallislaulua the Star Spangled Banneria. Saatiin myös kokeilla laulamista neljän hengen barbershop kvarteteissa, mikä oli erittäin vaikeaa.
Me myös jenkkien tapaan syötiin kolme kertaa noitten tuntien väleissä.

Päivän lopuksi oli konsertti, jossa esitettiin vanhemmille laulut jotka harjoiteltiin päivällä. Mun vanhemmat ei kyllä tulleet, koska dadilla oli softball turnaus Santa Barbarassa (tunnin ajomatkan päässä) ja mom oli siellä auttamassa. Niillä sitten bussi meni rikki ja he jäivät jonnekin tienvarteen, josta mom ajoi koko joukkueen (neljä tyttöä kerralla ja sitten takaisin hakemaan uudet neljä tyttöä) jonnekin ruokapaikkaan syömään ja he odottivat neljä tuntia uutta bussia, joten myöhästyivät konsertista.

 

Kuultiin konsertissa poikien laulut, jotka siis olivat eri kuin tyttöjen. Siellä oli myös muita lauluesityksiä, Santa Barbara countyn (county johon Santa Maria kuuluu) teen star kilpailijoiden sooloja, Righetin madrigals, Orcutt academyn kuoro ja miesohjaajien kvartetti. Orcuttin kuoro lauloi can you feel the love tonightin, jonka hellukuoro lauloi viime vuoden kevätjuhlassa. Kaikki kuiskailivat siellä kuinka huonoja he olivat ja kuinka helpon laulun ne voi laulaa niin huonosti.

 

Ahdistuin siellä sitten, koska kun tämä kouluvuosi loppuu (reilu kolme kuukautta enää :( ) niin mun varsitykuorolaulaminen on ohi ja palaan ehkä takas hellukuoroon. Mun täällä yksi tärkeimmistä asioista on meidän kuoro ja oon täällä huomannut kuinka paljon tykkään laulamisesta. Ja täällä Jenkeissä on miljoona mahdollisuutta jatkaa kuorossa laulamista myös high schoolin jälkeen. Mulla tuli sitten uusi ahdistus, että mulla on enää neljä kuukautta mun vuotta täällä jäljellä, mikä tuntuu liian lyhyeltä. Juuri kun pääsin yli mun wanhojentanssi-ikäväahdisuksesta.  

 

Mulla ei sitten ollut ketään joka olisi hakenut mut kotiin ja ei ollut tietenkään kotiavaimia mukana kun yritin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan ja en ajatellut tarvitsevani niitä, joten kukaan ei voinut antaa mulle kyytiä kotiinkaan. Menin sit Theresen ja (sen host äiti) mun musaopettaja Mrs Pauluksen perheen kanssa ravintolaan syömään. Niitten perhe on tosi uskonnollinen ja meidän piti siel ravintolassa ruokarukoilla. Sit mult kyseltiin hankalia kysymyksiä esim viekö mun perhe mua kirkkoon. No ei ku ne on juutalaisia. No entä haluisinko mä mennä niitten kanssa sitten kirkkoon joka sunnuntaiaamu että pääsisin osallistumaan kristittyjen uskonnollisiin juttuihin. Ja siellä on kuulemma jotain nuorisoryhmiäkin mihin olen tervetullut. En oikee tiennyt mitä mun olisi pitänyt niille vastailla ja ei ees tehnyt hirveesti mieli siitä keskustella. Mul oli vähän semmonen tunne, että ne luulee että on huonoa asua eriuskontoisessa perheessä, kun taas mun mielestä se on tosi hauskaa.

 

Toi päivä oli kyllä erittäin hyvä kokemus ja onneksi menin sinne. Jännitin ensin sitä neljän hengen ryhmässä laulamista niin paljon että meinasin olla menemättä. Niinkuin tossa sanoin, oon täällä todellakin löytänyt jotain mistä tykkään erittäin paljon ja musta on tosi kivaa miten paljon mahdollisuuksia täällä nuorille järjestetään ja olen siitä myös aika kateellinen ettei meillä Suomessa ole.

valentine's day

Ystävänpäivänä täällä on tapana oman Valentinen kanssa viettää romanttinen ilta, mutta me pidettiin tyttöjen kanssa "Formal dress bowling party". Kutsuttuina oli siis meidän varsity kuoron tytöt ja muutama muu keitä en tuntenut ennestään. Keilailuilta oli tosi hyvä juttu mulle, koska mulla ei oo vielä hirveesti uusia kavereita varsityssä, niin kiertelin sitten tuolla esittelemässä itseni kaikille.

Therese, Maleah, Ashley ja minä

Tultiin Theresen kanssa koulusta meille valmistautumaan, syömään costcopastaa ja ladattiin mulle koneelle Glorian altto-osa, koska meillä on läksynä ladata se iPodille ja kuunnella ja oppia oma osa yhden viikon aikana (se koko juttu kestää yli puol tuntia). Sitte mom vei meidät keilahallille, jossa keilattiin pari tuntia, syötiin ranskalaisia ja tehtiin uusia kavereita.

Bekan ja mun keilauskilpailu.

Keskiviikkona mulla oli kokkauspäivä. Tein ekaa kertaa oikeeta ruokaa ja oli vähän paineita tehdä täydellinen makaroonilaatikko kokkausopettajalle ja pro gillaajalle. Kyllä siitä tuli sitten ihan hyvää ja mom otti sitä lounaaksikin seuraavana päivänä. Ens kerralla vois kyllä kuulemma pistää sinne sekaan jalapenoja ja hot kastiketta. Nää ei ihan ymmärrä meiän liian vähän maustettua ruokaa. Mä tykkään mausteisesta, mutta välillä nää tekee niin tulista ruokaa että mun on vaikea syödä sitä :))

Mun host äiti opettaa koulussa home economics tunteja. Yks sen tunneista on child & family ja ne tekee siellä kaikkea erittäin outoa ja siis kaikkea mitä oon nähnyt jenkkileffoissa ja ajatellut, että ei ne oikeesti tee tommosta. Mutta siis nyt niillä on menossa egg baby projekti, missä jokainen saa kananmunan (tai kaksoset) ja niistä pitää huolehtia 10 päivää ja jos rikkoo oman vauvansa joutuu kirjoittamaan 5 sivun esseen lapsiin kohdistuvasta väkivallasta/hyväksikäytöstä tms. Jokainen oppilas käy vetämässä pussista lapun missä sanotaan että onko se poika vai tyttö ja yksi vai kaksoset. Ja nyt niitä vauvoja näkee joka puolella koulua ja oppilaat oikeesti huolehtii niistä niinku omista vauvoistaan..

Ashlynin vauvat. Myöhemmin se tulosti netistä vauvojen naamat ja liimas ne noihin muniin.

Sitten tuli torstai ja wanhojen tanssit. Ajattelin vielä keskiviikkona, että en kyllä yhtään ole kateellinen, koska mulla on niin hauskaa täällä ja vielä perjantaiaamunakin luulin niin. Sitte mentiin kouluun ja menin facebookiin momin koneella ja pääsin näkemään kaikki päivitykset wanhoista ja sitten iski kateus ja ikävä. Ja iski kovaa. Koko täälläolon aikana mulla ei ole ollut näin kova ikävä aiemmin. Mulla sattu vielä olemaan erityisen tylsä päivä, kolmella tunnilla katottiin videoa, yhellä ei tehdä yhtään mitään ja kahella kirjotettiin koko tunti tylsiä muistiinpanoja. Siinä sitten vertasin Suomen koulupäivää ja mun koulupäivää ja voitte arvata että siinä vaiheessa olisin aika mielelläni lähtenyt Suomeen tanssimaan kavereitten kanssa.

 

Ja mua on ihan hirveesti muutenki alkanut turhauttamaan mun koulu, koska enimmäkseen en tee siellä yhtään mitään ja mulla on älyttömän tylsää kaikki päivät. En myöskään ikinä nykyään saa läksyä eikä ikinä tarvii miettiä yhtään mitä tekee. Kuulostaa ehkä unelmakoululta ja sitähän se olikin jonkin aikaa, mutta mä en ainakaan sitä jaksa koko vuotta. Nyt on kuitenkin lukukausi jo sen verran pitkällä, että aineita ei voi oikeen enää vaihtaa eli siis seuraavat neljä kuukautta pitäis vaan kestää ja sit jää muistoksi että inhosin amerikkalaista koulua. Ei kivaa.

 

Oli sitten ihan kamala ilta ja yö ja seuraava aamu. Mom sit sano et se voi mennä mun opolta kysymään et oisko mun mitenkään mahollista saada jotain oikeaa ainetta year bookin tilalle. No sitte jonku noin puolen tunnin päästä mom tuli takas Ms. Jenningsin kanssa, että tässä olis sun uus intro to art opettaja jos vaan haluut mennä sinne. Varmaan tosi hieno ensivaikutelma sillä opettajalla musta ku olin aika itkuisa ja silleen. Siinä sitte meni samaan malliin loppupäivä. Aina kun joku tuli kysymään että oonko okei, niin se vaan itketti lisää. Aamulla me ei nyt ees tehty mitään koulussa, mutta sitten kolmannella tunnilla momin luokassa tehtiin tehtäviä huonekaluista, joihin sit kirjotin vaan nimeni ja että kaikkiin kysymyksiin käy vastaukseksi että mene IKEAan ostoksille. Sanoin sit koulun jälkee momille et taisin vähä niiku failata sen tehtävät tänää, mut se onneks sit sano että voin tehä ne myöhemmin uudestaan :))

 

Mun uus kuvistunti ja ajatus että mun tulevat koulupäivät on ehkä vähän vähemmän tylsiä piristi kyllä vähän, mutta silti koko viikonloppu on mennyt vähän pienessä ikävässä ja ei niin kivassa olossa.

Tässä on muutama kuva mun vihkosta mitä oon ahkerasti askarrellut jonkin aikaa. Nyt alan olee siinä vaiheessa et pitää kerätä lisää papereita et voin jatkaa tekemistä.

 

 

Happy Valentine's day!

Sain mun perheeltä kalan ystävänpäivälahjaksi! Sen nimi on Wigle Erkki. Jacobin kala oli Mike Michael Sexy, mutta se kuoli ensimmäisenä yönä. Uusi kala, Sheldon Cooper Leonard, kuoli sitten seuraavana yönä, joten Jake sanoi että haluaa oikean kalan sijaan lelukalan.

Half a year gone but not away from home

Täällä alkoi Hawaiin reissun jälkeen tavallinen elämä. Eka viikko oli todella kiireinen. Sunnuntaina lupauduin lapsenvahdiksi sillä aikaa kun vanhemmat menivät ostamaan uuden auton. Niillä meni siellä melkeen koko päivä ja kun he tulivat takaisin, mentiin Targetiin ja mun oli pakko mennä mukaan koska mulla meni mun farkut rikki niin oli pakko mennä ostamaan uudet :) Siinä meni se päivä.

Seuraavana päivänä mulla oli taas ohjelmassa lapsenvahdintaa, koska momin piti mennä autovakuutusjuttuun hankkimaan uudelle autolle vakuutus. Mulla oli kuitenkin aikamoinen lista hommaa tehtäväksi ton viikon ajaksi, joten en kovin paljoa veljen kanssa leikkinyt, vaan aloitin tämmösen urakan:

- Työhakemus mun edellisen kesän työpaikkaan
- Kirjoita Hawajista blogiin
- Lataa Hawajin kuvat koneelle ja facebookiin
- Music history tehtäväpaketti (6 sivua kysymyksiä) + koe barokista
- econ muistiinpanot piti kopioida joltakin ja tehdä tehtävä missä piti katsoa 20 minaa presidentin puhetta youtubesta ja tehdä puol sivua muistiinpanoja (kopioin ton samasta vihkosta kuin muistiinpanot kylläkin)
- opettele ulkoa kahden kuoron laulun sanat
- Econ iso projekti

Tossa econin projektissa meidän piti suunnitella oma kaupunki 4 hengen ryhmissä. Mun tehtävä oli olla financial person eli etsiä ensin kuinka paljon maksaa rakentaa mitäkin ja mitä ne tuottavat ja lopuksi laskea kuinka paljon meidän kaupunki tekee rahaa. Tein tota projektia koko viikon koulun jälkeen monta tuntia päivässä ja ahdistus meinas tulla moneen kertaan, mutta kannatti tehdä työtä, koska meidän projekti äänestettiin luokan parhaaksi, saatiin extra credit pisteitä ja sain mun osuudesta 10/10.

Econ projekti ei oo ainoo iso projekti. Interior designissa me ollaan tehty Element and principles of design -projektia, missä on noin 40 sisustamisen käsitettä ja niihin pitää ettiä kuva ja selittää ne ja äää huh huh. Kuvat pitää olla lehdestä leikattuja nii siinä meneeki sitte hirveesti aikaa kun et löydä mistään jotain vaikeimpia. Esim symmetrinen oli älyttömän vaikea löytää, koska esim mulla oli yks huone, mikä oli tosi täydellisesti symmetrinen, mutta toisella puolella oli tuolin päällä kirja, niin sitten se ei ollutkaan enää symmetrinen.

Koulussa meillä oli vähän aikaa sitten palo-, maanjäristys- ja "lukkojentakanaolo"harjoitukset. Toi tulipaloharjoitus nyt on ihan samaa kuin Suomessakin tehdään, mutta noi toiset oli uutta. Jos tulee maanjäristys niin pitää istua lattialla pöydän vieressä ja sit lock downissa pistetään ovet lukkoon ja mennään koko luokka semmoseen kohtaan luokassa ettei ulkona mahdollisesti liikkuva ampuja tms näe ketään luokan ikkunoista. Harjoituspäivän jälkeen meillä tuli oikea palohälytys, mutta ei ollut tulipaloa vaan puukässäluokassa oli mennyt pölyä ilmastointikanavaan ja se aiheutti hälytyksen. Vähän ärsytti kun olin just saanut kaikki mun tavarat leviteltyä interior designissa projektia varten ja kun päästiin takaisin sisään piti jo siivota.

Täällä oli viime viikonloppuna Super Bowl, eli NFL:n loppuottelu. Kenenkään meidän lempijoukkueet eivät päässeet Super Bowliin ja en muutenkaan kovin kiinnostunut ole pelistä, niin ei ollut ihan mun lempipäivä, mutta katsoin sitä peliä ja neuloin villasukkia (jotka lähetän Jasminille Itävaltaan kun saan ne valmiiksi).

Viime viikko oli sitten taas normaalimpi ettei joka päivä ollut montaa tuntia läksyjä ja muuta hommaa. Oon alkanut liimailemaan kasaan semmosta kirjaa mun tästä vuodesta ja oon sitä joka päivä vähän tehnyt pidemmälle. Oon säästänyt kaikenlaisia papereita ja muita pieniä juttuja koko puolen vuoden ajan, joita nyt liimailen siihen kirjaan. Olen siis ollut täällä nyt puoli vuotta (viime torstaina tuli täyteen), eli nyt on jo yli puolivälin. Nyyyyyyh :(( Enää reilu 4 ja puol kuukautta :(

Students n Teachers

Opettajien ja oppilaiden välinen suhde on Amerikassa mun mielestä tosi paljon erilaisempi kuin Suomessa. Opettajat kertovat omasta elämästään oppilaille todella paljon ja myös tosi henkilökohtaisia asioita. Oppilaat taas kertovat opettajille omista henkilökohtaisista asioistaan. Mutta silti opettajia puhutellaan kunnioittavasti sukunimellä ja Mr/Mrs/Ms, eikä kukaan edes tiedä niiden etunimiä. Tunneilla ei käytetä kännyköitä, kuunnella musaa tai mitään muuta mitä aina tein Suomessa ja täällä opettajat voi kiristää oppilaita tekemään kaikennäköistä ottamalla niiltä credit pointseja tai antamalla extra creditsiä.

Amerikkalainen opettaja

 

Oppilaat täällä kertovat opettajille omista henkilökohtaisista asioistaan. Mun host äiti  on monien luotto-opettaja, mutta tiedän, että monille muillekin puhutaan. Nyt kun joudun viettämään paljon aikaa momin luokassa odottamassa koulun alkua tai koulun jälkeen, niin oon kuullut vaikka minkälaisia tarinoita eri oppilailta. Suuri osa jutuista on tosi luottamuksellisia ja musta on outoa että ne puhuu niistä, kun mä olen siellä luokassa kuuntelemassa. Ehkä ne ajattelevat, että mä en ymmärrä kaikkea mitä ne sanovat (vaikka ymmärrän kyllä kaiken ihan loistavasti) ja en mä niitten juttuja kellekään kerro, mutta musta on vaan tosi outoa millaisia juttuja ne antaa mun tietää. Siellä käy siis avautumassa oppilaita lähes päivittäin kaikenlaisista asioista, että niillä on riitaa kavereitten kanssa, niillä on kotona ongelmia, ne ei tiedä mitä tekis elämällään ja välillä tosi hurjia juttuja.

 

Meillä on jopa myös pari opettajaa mun tunneilla sanonut, kun kurssin aluksi on kirjoitettu opettajalle kirje missä pitää esitellä itsensä, että aina joka kerta joku oppilaista kirjoittaa jotain, mistä niitten on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, että pitää ennen kirjoittamista miettiä mitä haluaa niille kertoa.

 

Oon täällä huomannut että tosi monilla on täällä tosi rankka elämä ja niillä on vaikka minkälaisia ongelmia. Sillee hienoa että niillä on joku jolle puhua, mutta musta on vähän outoa, että ne koulussa puhuu niitten opettajille. Tai että mä en kyllä kertoisi kellekään Hellu-opettajalle mitään mun omasta elämästä. Mutta ymmärrän kyllä näitä oppilaita täällä jotka tulevat momille puhumaan, koska kyllä mäkin tykkäsin siitä opettajana paljon ja minähän olin se, joka halusi sen luokse muuttaa asumaan. (Ei tulis hellussa kovin montaa äitiehdokasopettajaa mieleen). Mulla kävi kyllä tosi hyvä tuuri, koska mun uus perhe ei vois olla parempi ja ennen kun muutin tänne, en tiennyt niiden koulun ulkopuolisesta elämästä mitään.

 

Mulla on ehkä vähän väärä kuva amerikkalaisista oppilaina, koska mulla on vaan kaikkia helppoja aineita ja niillä tunneilla on suurin osa amerikkalaisista oppilaista juuri sen helppouden takia, että ei tarvitsisi opiskella. Mutta siis näillä älyttömän helpoilla kursseilla, joilla on vaikeampi olla pääsemättä läpi kuin saada parhaan arvosanan, siellä on monia jenkkejä, jotka eivät tajua ja eivät pääse läpi. Osaa ei huvittaisi olla siellä kurssilla, mutta niiden on pakko ottaa enemmän tunteja että ne voivat valmistua, ovat todella epäkunnioittavia opettajille ja eivät tee yhtään mitään ikinä. Sitten he eivät pääse läpi ja itkevät kun eivät voi valmistua.

Oon kertonut mun vanhemmille Suomen järjestelmästä, että yläasteella niitten on vielä pakko kattoa vähän enemmän oppilaitten perään ja "pakottaa ne opiskelemaan", koska toi koulu on kaikkien pakko käydä, mutta lukiossa jos ei huvita käydä koulua, niin se on sitten oma ongelma ja sinne ei oo pakko mennä. Momin mielestä toi on tosi outoa, kuin myös se, että vanhemmat ei valita opettajille niiden antamista numeroista ja että he eivät kirjoittele opettajille samaa määrää sähköpostia kuin täällä mistä aiheesta milloinkin pitää valittaa. Varmasti kyllä Suomessakin noita valittajia löytyy, mutta ei todellakaan samoissa määrissä kuin täällä. Mom saa joka ikinen päivä ainakin yhdelle vanhemmalle perustella jotakin antamaansa arvosanaa, tai sitten todistaa että joku oppilaista ei tosiaan ole ollut jonain päivänä koulussa, kun vanhemmat eivät usko että oma lapsi voisi vain jättää menemättä.

Oudointa on musta se, että usein se ei ole kumpikaan vanhemmista joka kyselee, vaan esimerkiksi täti, mummi tai joku muu sukulainen. Täällä opettajien on pakko saada oppilaat oppimaan, tai muuten saavat kuulla vanhemmilta kuinka huonoja ovat. Täällä opettajien on pakko antaa/ottaa pois pisteitä pikkuasioista esim kirjoitatko kaikki muistiinpanot, koska muuten suurin osa ei tekisi niitä. Monet opettajat myös menevät mun yläasteen ruotsinopettajan tyylillä: kukaan ei oikeen pärjännyt hyvin kuuntelussa nii en ottanu sitä mukaan aviointiin ettei tulisi huonompia numeroita.

Nää ei myöskään voi käsittää sitä, miten me voidaan siirtyä tuolta pakollisesta koulusta niin itsenäiseen kouluun jo niin nuorina (16v on pieni lapsi täällä vielä). Mun mielestä on oudompaa, että monet amerikkalaiset eivät olisi valmiita siirtymään vielä silloinkaan, milloin he menevät collegeen (jos menevät) noin 18 vuotiaina.

Täällä olen huomannut, että opettajat on aika tavallisia ihmisiä ja että niillä on kuin onkin oma elämä. Eka oli vähän hassua, koska mom oli ollut mun opettaja jo jonki aikaa ennen ku muutin niille, mutta ei ole outoa enää. Kotona on välillä tosi hauskaa kun nauretaan yhdessä hauskoille koevastauksille tai jollekin mitä oppilaat ovat sanoneet tai tehneet tunneilla. Saan myös usein arvioida jotain momin juttuja (joita riittää koska KAIKKI mitä koulussa tehdään, arvioidaan ja niistä saa pisteitä) ja se on tosi hauskaa :DD Mulla on koulussakin muuttunut kaikki niin helpoksi kun mom huolehtii kaikesta ja mun ei tarvii tietää niin paljon asioita kuin ennen piti. Momin kautta saan myös kuulla kaikenlaisia inside juttuja koulussa ja onhan se aina kiva että siellä on sen  luokassa mulle jääkaappi ja mikro eväille jos tarviin ja aina välillä se hakee lounaaks subwayta tai muuta hyvää :))

 

Joka luokassa on lippu ja aina kolmannen tunnin alussa noustaan seisomaan oikee käsi sydämellä ja kuunnellaan (ja sanotaan) The Pledge of Allegiance eli semmonen Amerikan kunnioitusjuttu: "I pledge allegiance to the Flag of the United States of America, and to the Republic for which it stands, one Nation under God, indivisible, with liberty and justice for all."

Semmosest pitää viel kertoo että perjantaina eilen katottiin econ tunnilla America #1 videoo missä perusteltiin miksi Jenkit on maailman paras maa. Siinä siis vertailtiin Jenkkejä ja muita maita, ylistettiin tätä maata ja kerrottiin miten huonoja kaikki muut on. Eurooppaa arvosteltiin, että meidän kehitys on täysin pysähtynyttä ja meidän hallitukset ja lait estävät vapaan yrittäjyyden. Sitten siinä sanottiin, että ei hätää, koska Amerikka toivottaa tervetulleiksi kaikki muiden maiden asukkaat tänne yrittämään. Täällä on hyvä elää. Olin sen koko videon ajan siellä silleen että just joo ja videon jälkeen opettaja sit sanokin että tietää että luokassa on kaks eurooppalaista ja että meitä vähän turhaan siellä arvosteltiin että kyllä Eurooppa on ihan hyvä, heti kakkosena Jenkkien jälkeen.

Musta on tosi outoa, että näille opetetaan tämmöstä. Ku myöhemmin puhuttiin siitä kotona, niin näitten mielipide täällä on että no me nyt ollaan Amerikassa ja me ollaan ylpeitä omasta maasta, ettekö te ole Suomesta? Joo ollaanhan me, mutta ei mulle oo silti kukaan opettanut koulussa, että me ollaan parempia kuin kaikki muut. Nii en kyl siis ihan ollut samaa mieltä ton videon kanssa ja musta on tosi huonoa että näille opetetaan tommosta, mutta toisaalta oon nyt niitten maassa ja pitää elää niitten tavalla. Vaikkei siitä aina tykkäisi. 

Heh oon varmaa sata kertaa kirjottanu kaikkee koulusta, mut se on tosi suuri osa mun elämästä täällä nii siitä riittää kirjotettavaa.

Truly great friends are hard to find, difficult to leave, and impossible to forget

Tiistaina ennen Hawajin viikkoa oli Jasminin viimeinen päivä Amerikassa, koska hän oli vain puolen vuoden vaihdossa. Mentiin Theresen kanssa yöksi Jasminille ja se oli yksi surullisimmista öistä täällä, tiesin, että en tule näkemään yhtä läheisimmistä kavereistani täällä pitkään aikaan ja samalla kun hän lähti, omakin lähtö tuli paljon todellisemmaksi. Tajusin, että kesäkuussa on mun vuoro jättää hyvästit mun toiselle elämälle täällä. Mietin siellä lentokentällä itkiessäni, että tällaisen olon minä itse aiheutin elokuussa monelle ihmiselle kun lähdin tänne. Suomikavereitten kanssa kuitenkin nään vielä aivan varmasti, kun taas Jasmin asuu toisessa maassa ja vaikka sovittiin että vieraillaan, niin se vaatii aikaa ja järjestelyjä ja rahaa.

Jasmin oli ravintolassa syömässä perheensä kanssa ja me ei Theresen kanssa saatu kyytiä myöhemmäksi, joten hiippailtiin salareittiä sisään. Oli vähän murtovaras olo.

Yöllä piirreltiin Jasminin leikekirjaan tästä vuodesta, autettiin pakkailussa ja sitten lähdettiin lentokentälle. Ei nukuttu koko yönä, joten seuraavana päivänä väsytti, oli ikävä ja ihan kamala olo.

 

Therese piirsi Suomen lipun väärin.

Sain itse tänään kirjeen EF:ltä ja sain tietää mun lähtöpäivän. Aion kuitenkin siirtää sen myöhemmäksi ja en aio kertoa teille alkuperäistä päivämäärää, ettei kukaan vaan ala odottaa mua sinne liian aikaisin. Oli kyllä niin huono päivämäärä, että meinas itku tulla kun ajattelin että pitäis niin aikaisin lähteä kotiin. Nyt pitää vaan miettiä, että haluanko siirtää lennon vikalle mahdolliselle päivälle (30.6) vai EF:n vikaan lentoaaltoon (26-28.6), mikä olisi vähän halvempi vaihtoehto, mutta toi 2-4 päivää olisi kuitenkin lisäaikaa ja tekisi mut onnelliseksi. Voin sanoa että I'm having a really hard time ton päätöksen teossa.

"I know, when you're there, all you want is to stay! And yea, stay as long as possible, but I promise, it won't be that bad at home (:" - Jasmin

Aloha! Hawaii 21.-28.1.2012

Vietin viime viikon Hawajilla muiden Californian, Nevadan ja Coloradon vaihtarien kanssa. Meitä oli porukassa 53 henkeä, 46 vaihtaria, 5 valvojaa ja kaksi 12 vuotiasta poikaa, jotka olivat valvojien lapsia. Varmaan puolet vaihtareista oli Norjasta.. Se oli outoa koska yleensä ne on kaikki saksalaisia. Tuolla oli myös paljon ruotsalaisia ja muutama norjalainen ja kaikki noi muut skandinavialaiset (paitsi minä ja Therese) puhuivat keskenään niitten omia kieliä, kun ne pystyy niitä kaikki toisiaan jotenkuten ymmärtämään. Meillä oli sääntö että pelkkää englantia, mutta ei se niitä estänyt ja niiden kanssa ei siis tullut vietettyä kovin paljon aikaa, koska mun ruotsi ei ihan noin sujuvaa ole. Kahteen ruotsalaiseen tyttöön Jessicaan ja Lindaan tutustuin ja he olivat tosi kivoja ja puhuin niitten kanssa vähän ruotsia ja sovittiin kaikenlaiset Ruotsi-Suomi vierailut ja luvattiin kirjoittaa toisillemme koko ajan viestejä facebookissa ruotsiksi.

Oikea kookos

Minä ja Kim pelamassa jalkapalloa (ja meidän piha)

En tiiä miks mutta monet vaihtarit tuolla muistutti mun tuttuja. Mariacristina Italiasta näytti ihan Kialta ja yks toinen tyttö Jeminalta. Ja kaikki paikannimet kuulosti mun mielestä suomalaisilta (ne oli kaikki tyyliin kalapala, pupukupu jne)

Max ja Mariacristina seisomassa vierekkäin (Mary muistutti mun mielestä Kiaa)

 Mulla oli älyttömän mahtava viikko ja sen aikana näin todella paljon enemmän, mitä luultavasti omalla järjestämällä lomamatkalla olisi päässyt kokemaan.

Matkaan lähdettiin perjantaina. Kathy ajoi meidät 14 vaihtaria Los Angelesiin. Mukana oli mun paras kaveri täältä Therese ja muita mun tuttuja Kathyn valvontaryhmästä. Yövyttiin LAssa hotellissa ja aamulla lennettiin LAX-Honolulu. Toi lentäminen oli taas se iso paha juttu mun ja Hawajin välissä ja olin siellä lentokentällä todella valmis maksamaan Hawajin matkan hinnan tuplana uudestaan ettei tarvitsisi menna, mutta selvisin siitä hyvin ja mitään en korvissa tuntenut mun lentokonekorvatulppien ansiosta.

Loppulauantai oleiltiin meidän majapaikassa Camp Kokokahissa ja pelattiin jalkapalloa, syötiin, tutustuttiin ja kauhisteltiin missä oikeen joudutaan viikko asumaan. Meille oli 31 tytölle ja kolmelle naisvalvojalle kaksi suihkua ja joka puolella oli hämähäkkejä, gekkoja ja muuta hauskaa.

Meilla oli tollanen oma ranta majoituspaikan pihassa, mutta se oli aika huono ja ei mitenkaan verrattavissa kunnon Hawaii beacheihin.

Loppuviikosta kyllä sitten huomasi, että ei niillä asumisolosuhteilla hirveesti väliä ollut ja ei me paljoa aikaa siellä edes vietetty. Ainoo kökkö juttu oli toi suihku, koska jono sinne oli pitkä ja iltaisin tultiin myöhään takaisin ja aamuisin oli aikainen herätys.

Sunnuntaiaamupäivällä mentiin international flea marketiin. Siellä myytiin kaikenlaista turistitavaraa kojuissa halvalla. Meillä oli siellä vain kaksi tuntia aikaa kierrellä ja se ei riittänyt mihinkään. Meillä jäi yli puolet näkemättä, vaikka niissä kojuissa myytiin kyllä kaikissa aika samanlaista tavaraa.

Loppupäiväksi mentiin rannalle. Eka rantapaiva meni ihmetellessa etta nyt ollaan oikeesti Hawajilla ja maisema on tollainen. Oli upeat nakymat.

 

Sunnuntaina oli meidän naapurisaarella maanjäristys ja siitä sitten oli varoituksia että meille saattaa tulla pikkujäristys, isoja aaltoja ja välillä maanjäristyksistä merellä saattaa tulla tsunami. Puhuttiin vähän että mitä tehdään jos tulee tsunamihälytys, mutta lopulta selvittiin ilman vaaraa, ainoastaan monet rannat olivat seuraavana päivänä suljettuina isojen aaltojen takia.

Maanantaina mentiin aamulla kävelemään Diamond Head Hike. Oli tosi kuuma ja join kyllä paljon vettä, mutta mulla alkoi silti särkemään päätä.

Tän jälkeen mentiin Waikiki beachille, jossa vaan otin aurinkoa enkä jaksanut mennä muitten kanssa semmosilla surffilaudoilla minkä päällä seisotaan ja melotaan (stand up paddling).

Noin kahden tunnin vapaa-ajan jälkeen mentiin katamaraanille, jolla sitten luultavasti näytin niin kipeältä että Kathy (mun aluevalvoja) tuli kysymään oonko okei ja antoi mulle sitten jonkun lääkkeen. Se ei auttanut mihinkään ja toinen valvoja Ken käski mut varjoon istumaan ja syömään jääpaloja. Nekään ei auttaneet ja sitten kun se laiva lähti liikkeelle niin sitten vasta tulikin paha olo ja koko matkan nuokuin siellä laivan reunalla ja oksensin ainakin neljä kertaa.

Muilla oli tosi hauskaa ja ne näki valaita (joita mä yritin katsoa mutta pää ei pysynyt pystyssä). Risteilyn jälkeen laivan ohjaaja semmonen komea nuori mies tuli mut auttamaan portaat alas ja mulle kaadettiin vettä päälle ja en muista miten muuten ne yritti mua virvoittaa. Olin siinä vaiheessa melkeen ihan pyörtymispisteessä enkä kauheesti muista mitä tapahtui. (Muut myöhemmin kertoivat että olivat kateellisia ja halusivat tän miehen auttavan nekin pois laivasta)

Jouduin sit menee yhen valvojan Kimin (joka asuu Hawajilla) kotiin nukkumaan loppupäiväksi kun muut vietti ranta- ja shoppailupäivää Waikikilla. Illalla kun Ken ja toinen valvoja Katrina tulivat hakemaan mua, niin muistan että en saanut paitaa ite päälle ja Kenin pakottamana söin puolikkaan crackerin ja sitten oksensin. Nyt kun jälkeenpäin muistelen, niin vaikka mulla olikin yksi mun elämän pahanoloisimmista päivistä, niin muistan vaan että kaikki olivat mulle tosi kivoja ja auttavaisia ja tää ei mun koko matkaa päässyt pilaamaan. Varsinkin Ken ja Kathy olivat tosi ystävällisiä ja kyselivät koko loppuviikon millainen on olo. Tuolla vaan kun makoilin kipeenä, niin mulla tuli ihan kauhee ikävä mun jenkkiperhettä. Se oli aika outoo ku ei mul oo niit viel kertaakaan ennen ollu tolleen ikävä.

Tässä katamaraanilta kuvia mitkä Therese otti mun kameralla (kun mulla oli jo aluksi niin huono olo että annoin mun kameran sille heti aluksi että saadaan jotain muistoa siitä kun se hukkasi omansa jo ennen matkaa)

 

Tiistaina mulla oli vielä paha olo, mita en kertonut meidan valvojille, koska en halunnut jäädä taas kahestaan jonkun valvojan kanssa koko paivaksi. Sain luvan lähtea mukaan jos syön aamupalaa ja sain sitten puolikkaan bagelin syötyä. 

 

Aamulla mentiin ananasistutuksille ja siellä tuoksui tosi voimakkaasti ananas, mikä sai mut voimaan taas huonommin. Näin paljon ananaspuskia, mutta en yhtään ananasta kasvamassa siellä! :( Osa kavereista meni kävelemään isoon labyrinttiin ja osa maisteli ananasjäätelöä, mutta mä istuin varjossa Theresen kanssa ja olin luultavasti tosi huonoa seuraa.

 

 

Mun ruotsalaiskaverit Linda ja Jessica syömässä ananasjäätelöä

Ananasfarmin jälkeen pysähdyttiin yhellä rannalla jossa nähtiin kaksi isoa kilpikonnaa! Niihin ei saanut koskea, mutta nähtiin ne tosi läheltä.

Iltapäiväksi mentiin taas rannalle North Shoreen, jossa makasin koko päivän varjossa ja join vettä ja katsoin vierestä kun kaikilla kavereilla oli tosi hauskaa. Yritin ensin olla muiden kanssa auringossa, josta mulle tuli heti paha olo. Menin rannan pukuhuoneeseen varjoon seisomaan hetkeksi ja käveleminen ja pystyssä pysyminen oli erittäin vaikeaa. Therese ehdotti että käydään kastautumassa meressä jos viilentyminen vähän auttaisi, mutta kun kävelin sinne rantaan hoippuen niin Ken tuli käskemään mut menemään varjoon. Oli kyllä viisas neuvo, koska se auttoi paljon.

Keskiviikkona alkoi helpottaa. Silloin ei ollut rantapäivä, joten en joutunut myöskään olemaan suorassa auringossa. Aamulla mentiin Pearl Harboriin. Meillä oli tosi aikainen herätys että kerettäis sinne ajoissa, ja siellä sitten oltiin 7:30. Saatiin kuitenkin liput vasta 10:15 alkavaan elokuvaan, joten jouduttiin odottamaan melkeen 3 tuntia siellä kierrellen ilman oikeen mitään tekemistä. Se pikkupuisto oli nopeasti kierretty ja nähtävää ei ollut kovin paljoa.

10:15 sitten päästiin sinne leffaan, missä katsottiin video Pearl Harborista ja sen jälkeen mentiin laivalla muistomerkille. Oli tosi outo tunne, että siellä just siinä paikassa ne kävi sotaa ja siellä se uponnut laiva näkyi meressä. Ja toinen outo juttu oli että suurin osa turisteista oli japanilaisia (tai aasialaisia, mutta näytti japanilaisilta) kun ne ton koko jutun aiheutti. Tai no ei kukaan niistä turisteista mitään aiheuttanut, mutta tiiätte ehkä mitä tarkoitan.

Pearl Harborin jälkeen mentiin Polynesian Cultural Centeriin. Se oli tavallaan pieni kylä, missä oli kaikki Polynesian saaret ja niissä esiteltiin niiden kulttuuria. Oltiin ensin koko ryhmä yhdessä ja käytiin isolla veneellä ajelemassa joella ja sen jälkeen mentiin katsomaan esitystä missä jokainen saari kävi esittäytymässä (tulivat jokea pitkin veneellä ja tanssivat sen päällä niitten perinteisellä tavalla). Sitten meille opetettiin hulatanssia.

Hawajin saaren tanssiesitys.

Tän jälkeen meillä oli loppuiltapäivä vapaa-aikaa. Kierreltiin siellä ja katsottiin muutama esitys. Yhessä yks mies kiipesi palmuun poimimaan kookoksia, yhessä esiteltiin paikallista musiikkia, yhessä se sytytti tulen kepeillä. Esitysten jälkeen sai ottaa kuvia esittäjien kanssa :)

Samoan saaren esityksessa mies kiipesi palmuun.

Illalla mentiin kaikki yhdessä katsomaan iso esitys, missä ne lauloivat ja tanssivat ja se kertoi yhden ihmisen elämäntarinan. Se oli tosi hieno esitys, mutta aika pitkä ja tuntui koko ajan siltä, että olin jo nähnyt kaiken mitä ne teki. Tosi hieno tanssi oli semmonen tulijuttu, missä ne kaikki piti kädessä palavaa soihtua ja tanssivat tosi lähekkäin tosi paljon ihmisia. Ja sit kolme niistä sytytti maahan semmoset kokot ja ne hyppäs niitten päälle istumaan. Mä olisin varmaan sytyttanyt tulipalon.

Torstaina aamulla mentiin snorkkeloimaan Hanauma Bayhin. Ensin katsottiin video kaloista ja muista elaimista ja niitten säännöistä siellä, sitten meillä oli kaksi tuntia aikaa vedessä. Aluksi tuntui että tukehdun niihin laseihin ja hengitysputkeen, mutta sitten se sujuikin tosi hyvin ja näin tosi paljon värikkäitä kaloja ja kilpikonnan!! Siellä oli tosi paljon korallia, joka on teravaa ja mua pelotti osua siihen ja välillä tuli niin voimakas aalto, että se paiskasi mut siihen koralliin kun niitten korallien välissä oli tosi vähän tilaa, mutta muuten mulla oli ihan älyttömän hauskaa ja se kilpikonna oli tosi upeeta nähdä :)

Hanauma Bay

Loppupäivä oli uudestaan Waikiki beach day. Mentiin ensin rannalle, mutten jaksanut mennä surffaamaan, joten jäin osan porukan kanssa ottamaan aurinkoa. Oon jo surffannut täällä Californiassa ja tuolla Waikikilla oli niin paljon korallia meren pohjassa että kaikki jotka surffasivat maanantaina olivat täynnä haavoja ja mustelmia.

Noin tunnin päästä mulla alkoi uudestaan särkemään päätä ja lähettiin Theresen kanssa kiertelemään kauppoja ja kojuja ja kun en ollut auringossa niin se helpotti. Me saatiin vapaasti mennä minne tahansa, mutta piti pysyä turistialueella. Valvojilla oli tarina kerrottavana aiemmalta vuodelta jolloin jotkut tytöt menivät liian kauas ja joku mies lähti seuraamaan niitä ja ne joutuivat pakenemaan Burger Kingin vessaan. Ne valvojat sanoivat mulle, että nyt ne voi myös kertoa kaikille että niitten pitää juoda vettä ja suojautua auringolta tai käy niinkuin mulle ja tulee lämpöhalvaus.

Illalla mentiin yhdessä syömään Hard Rock Cafeen. Siellä tarjoilija kaatoi koko tarjotillisimen limuja mun päälle ja sitten ne eivät tuoneet mulle ollenkaan ruokaa ja kun kysyin että missä se viipyy niin kaikki muut olivat jo syöneet kun sain sen lopulta. Istuin tuolla meiän valvoja Kenin vieressä ja se sanoi että mä ansaitsisin toisen Hawajiviikon kaikesta epäonnesta mitä mulle on sattunut. Tuolla ravintolassa puhuin ainoan kerran suomalaisvaihtari Emman kanssa suomea. Vessassa se kyseli multa keitä sen kavereita tunnen mun koulusta ja keitä mä tunnen sen koulusta (ollaan molemmat Helsingissä koulussa).

Jessica & minä (paita tahmaisena limuista)

Hard Rock Cafen jälkeen meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa ja takaisin piti olla vasta yheltätoista. Oltiin Theresen kanssa nähty jo kaikki ja oli vähän tylsää. Lisäksi alkoi sataa vettä kaatamalla, joten ei myöskään huvittanut kävellä ulkona. Mentiin istumaan sisalle kaupparakennukseen ja ostettiin jäätee ja lakattiin kynsia Theresen uusilla kynsilakoilla. Lopulta ei edes juotu sita jääteetä. Tuolla huomasin, että mun lämpöhalvaus oli juuri oikeina pävinä, koska en menettänyt juurikaan mitään Waikikilta kun sain uuden mahdollisuuden tänä päivänä.

Perjantai oli meidän viimeinen päivä. Aamulla mentiin hiking majakalle. Kävelymatka oli 2 mailia ja siellä oli älyttömän kuuma ja ei tajuttu ottaa vesipulloja mukaan ja kaikilla oli jalassa varvastossut. Toi hiking oli ihan kamala ja oltiin ihan tekemässä kuolemaa kun päästiin takaisin. Maisemakaan siella perilla majakalla ei ollut mitenkaan erityisen upea enaa kun on niita samoja maisemia katsellut koko viikon. Hienolta siis näytti, mutta luultavasti joka ikinen vaihtari olisi mieluummin viettänyt päivän rannalla uimassa ja ottamassa aurinkoa.

 

Uujea ollaan jo lähellä että päästään takaisin autoille!!!

Totuus ilman zoomia. Näettekö edes autoja tuolla kaukana?

Tän jälkeen mentiin loppupäiväksi rannalle. Taa ranta oli meidan majapaikan lahella semmonen minne ei hirveesti turisteja mene. Siella piti ottaa kaikki tavarat autosta pois, koska aiempina vuosina tuolla rannalla on varkaat rikkonu auton ikkunoita ja kayny varastamassa kaiken. Talla kertaa jatettiin ikkunatkin auki ettei niita voida rikkoa. Siella parkkipaikalla oli yhdessa nurkassa pysakoidyssa autossa nainen, joka tarkkaili autoja ja kun niita tuli niin se soitti sen kavereille jotka tulivat ryostamaan auton. Hawajilla muutenkin autoihin mennaan varastelemaan paljon, joten aina piti ottaa kaikki tavarat mitka haluaa sailyttaa mukaan jos kukaan valvojista ei jaanyt autoille.

Illalla valvojat ajoivat meidät lentokentälle neljässä eri ryhmässä. Sita ennen kaikki 31 tyttoa kavivat suihkussa ja siella pienessa kylpparissa oli ihan hirvea tungos ja ahdistavan kuuma, kun kaikki seisoivat siella jonossa ja kaikkien carry on laukut olivat siella sailossa (huoneet piti tyhjentaa jo aiemmin ja meidan check in laukut olivat niissa). On muuten tosi ahdistavaa kayda suihkussa jos sun perassa on ainakin kymmenen tyttoa jonossa tuijottamassa kelloa ja laskemassa sekunteja kuinka kauan olet siella ollut. (Oli muuten ihana tunne paasta kotiin omaan suihkuun ja sankyyn lauantaina)

Mä lähdin lentokentalle heti tokassa ryhmässä kahdeksalta. Lento kesti koko yön, puol yhestätoista vähän vaille seittemään (kahen tunnin aikaero niin se oli oikeesti vaan 6 tuntia). Aamulla LAXssä jouduttiin odottamaan 3 tuntia shuttlea, eli pikkubussia joka toi meidät Santa Mariaan.

Odottaessa nukuttiin lentokentän mäkkärissä kun ei lentsikassa ollut tullut nukuttua :) Lentokoneessa kun olin kuitenkin tosi väsynyt, niin unohdin ottaa mun korvatulpat pois nousun jälkeen ja tajusin 15 minuuttia ennen sitä kun ne pitää laittaa takaisin että mun olis pitäny ottaa ne pois. Mun toinen korva oli tosi kipee kun viidentoista minuutin päästä laitoin ne takaisin ja laskeutuessa mua vihlasi korvaa kolme kertaa tosi kipeesti (ja joka kerta pikkusen kun nielasin en tiiä miksi) ja vielä laskeutumisen jälkeen se korva oli ihan tukossa niinkuin aina ennen kävi kun en vielä käyttänyt noita tulppia lentäessä. Ei toi nyt kuitenkaan ollut mitenkään verrattavissa siihen miltä ilman niitä tulppia korvissa vihloisi ja uskon että ne taas ens kerralla toimii ihan hyvin kun vaan muistan ottaa ne pois kun ollaan noustu.

Mulla oli erittäin mahtava viikko ja en kyllä yhtään kadu että lähdin sinne! Tuleville vaihtareille voin sanoa, että ehdottomasti kannattaa mennä Hawajille tai jollekin muulle EF:n järjestämälle matkalle, mulla oli todella onnistunut viikko (kaikesta kipeydestä huolimatta), tein tosi paljon kaikkea hauskaa ja tutustuin todella kivoihin vaihtareihin ja myös meidän valvojat olivat huippukivoja. En olisi ikina osannut jarjestaa itse tollaista matkaa, missa on jokaiselle paivalle uutta tekemista ja nakemista.
Ja mulla on silti rusketusrajat vaikka jouduin olemaan varjossa koko viikon melkeen ja menetin kokonaisen auringonottopäivän Waikikilla :)