YOLO

Saavuin Jenkeistä Suomeen reilu kuukausi sitten. Saapumisen jälkeen olen nähnyt kavereita ja työskennellyt apteekissa. On ollut ihanaa nähdä ihmiset, joita ei ole vuoteen nähnyt, mutta myös ikävä Jenkkeihin ja mun kavereihin ja perheeseen siellä on kova. Vanhat "tutut" asiat tuntuvat Suomessa erilaisilta ja sieltä ei todellakaan tulla vain ja jatketa entistä elämää. En ole ollut vain lomalla, vaan minulla oli siellä kokonainen elämä, joka ei niin vain ilman ikävöintiä ja paluun kulttuurishokkia muutu vain mahtavaksi muistoksi. Kotiinpaluussa ja sopeutumisessa Suomeen on mulle ainakin ollut enemmän haastetta kuin vuosi sitten Jenkkeihin lähtiessä. Silloin oli valmis sopeutumaan mihin tahansa ja halusi oppia Amerikasta ja Amerikkalaisuudesta kaiken. Nyt ei olekaan helppoa päästää irti toisesta elämästä ja keskittyä vain toiseen, vaan ajan kanssa on opittava tasapainoilemaan molempien välillä. Mua on auttanut se, että olen käynyt töissä ja niin saanut tekemistä ja kunnollisen rytmin jokaiselle päivälle. Siellä riittää myös innokkaita kuuntelijoita kokemuksista. Koulun alkua odotan samaan aikaan innolla ja jännityksellä ja oon oikeastaan aika helpottunut että menen sitten nuorempien kanssa samalle luokalle. Täällä itse muuttuneena ja samoin myös kaverit muuttuneina on ehkä vain helpompi aloittaa tavallaan alusta uuden porukan kanssa. Todelliset kaverit pysyvät, vaikka heidän kanssaan ei koko aikaa koulussa viettäisikään. Toisaalta taas kerran uuden elämän rakentaminen ja uusien kavereiden hankkiminen tuntuu myös tosi raskaalta ajatukselta. No, huomenna (!!) se koulu alkaa ja siellä näkee miten lähtee menemään.
Olen myös jutellut toisten vaihdosta palanneiden kavereiden kanssa ja myös muutaman, jotka ovat palanneet jo useampi vuosi sitten. Löysin myös suomalaisen tytön, joka lähtee ensi vuodeksi Santa Mariaan ja menee samaan kouluun kuin minä ja olen hänen kanssaan jutellut ja päässyt kertomaan asioista ja käymään läpi omaa vuotta. Essin blogia pääsee katsomaan tästä, jos ensi vuoden Santa Marian vaihtarin blogi kiinnostaa. Olen kyllä erittäin kateellinen, mutta samaan aikaan todella iloinen, koska tiedän, että siellä tulee olemaan mahtava vuosi ja mahtava kokemus, joka on todella ainutlaatuinen ja upea!
 Californian kavereiden kanssa olen jutellut facebookissa, skypettänyt Sandyn ja Theresen kanssa, saanut kirjeitä Maddilta ja perheeni vanhempien kanssa olen kirjoittanut pitkiä sähköposteja. Jacobille kävin lähettämässä 6-vuotissynttärilahjan vähän aikaa sitten (angry birds juttuja). Hän oli sen saanut nyt sitten ja sanonut että "she sent me cool stuff!" ja alkanut kirjoittaa kiitoskirjettä saman tien. Vaikeinta on, että näiden ihmisten kanssa ei voikaan enää puhua joka päivä.
Suomessa minulla on kuitenkin myös hyviä kavereita, ihmisiä joita minulla oli kamala ikävä viime vuonna ja joita oli epätodellisen ihanaa viimeinkin nähdä.

Sain vuodesta itselleni tosi paljon. Kaikki mitä odotin, toteutui. Opin englantia, sain kavereita ja amerikkalaisen perheen, pääsin Californiaan, pääsin tutustumaan amerikkalaiseen kulttuuriin, menemään amerikkalaiseen high schooliin ja kokemaan sen arjen ja erityiset tapahtumat, pääsin kokemaan ainutlaatuisia asioita, mitä en ikinä olisi muuten edes osannut toivoa. Vietin siellä elämäni parasta aikaa! Mutta oli se myös erilaista kuin mitä odotin. En osannut odottaa, että paikasta oikeasti tulisi mulle toinen koti, jonne olen aina tervetullut käymään ja saisin oikeasti perheen, jonne tulen kuulumaan lopun elämääni.

Vaihtarivuoden aikana käy läpi tosi isoja asioita ja tunteita, joutuu selviytymään asioista joita ei ole ennen kohdannut ja huomaa että kaikesta kyllä selviää. Siellä oppi kielen lisäksi amerikkalaisten sosiaalista kulttuuria, small talkia ja ystävällisyyttä, joka on aivan eri luokkaa kuin Suomessa. Siellä oppii pärjäämään, oppii rakentamaan koko elämänsä ja ihmissuhteet aivan itse. Kaikki isotkin päätökset täytyy tehdä itse. Suomessa on paljon annettu valmiiksi, on sukulaiset ja perheen tutut joihin tutustutaan automaattisesti. Sinne kun lähtee, ainoa mikä on annettu valmiiksi, on isäntäperhe, mutta myös heihin on tutustuttava itse ja esimerkiksi minun tapauksessani ensimmäinen perhe ei toiminut ja aivan itse järjestelin itselleni uuden.

Siinä se vuosi sitten meni. Tätä olen aika pienestä asti haaveillut ja ainakin viisi vuotta säästänyt kaikki rahani tätä varten. Ja nyt, ei se ohi ole, mun kaverit ja perhe säilyvät siellä ja odottavat seuraavaa vierailuani ja pidetään yhteyttä, mutta sama se ei enää ole. Kuin ei myöskään täällä Suomessa niin kuin ennen lähtöäni. Nyt alkaa sitten ihan uusi juttu, jossa pitää yhdistellä vanha suomielämä, elämä Amerikassa ja nyt tämä uusi vaihe Suomessa.

Tänne blogiin saatan ehkä joskus kirjoittaa, ehkä, ehkä en. Mutta tavallaan mun vuosi on nyt loppu. Nyt pitää alkaa elämään Suomessa.

 

 

It's a once in a lifetime experience. If it's your dream, make it come true. It will be worth it. You only live once. YOLO.