Midtown Manhattan & Central Park

Toisena New York aamuna lähdettiin liikkeelle melko aikaisin, jotta ehtisimme yhdeksitoista Rockefeller Centeriin. Olimme varanneet liput Top of the Rock pilvenpiirtäjään heti aamupäiväksi. Harmillisesti ilma oli taas sumuinen, joten ihan paras näkyvyys ei ollut, mutta maisemat joka tapauksessa upeat.

Empire State Building jätettiin tällä kertaa välistä, sillä noissa rakennuksissa vierailu ei ollut ihan halpaa ja näkymät aika lailla samat. Top of the Rockista oli hienot näkymät sinne Empire Stateen, jonka takia tämä alun perin valittiinkin.

Top of the Rockin ja muun Rockefeller Centerin kiertelyn jälkeen lähdettiin kävelemään kohti Time Squarea. Kun päästiin perille, selvisi, että sitäkin paikkaa on taidettu vähän leffoissa kaunistella. Ihan samanlainen turistikauppakatu kuin muissakin jenkkien kaupungeissa, vaikka olihan siellä kyllä niitä isoja mainoskylttejä ja sellaista. Puolet kadusta oli vieläpä remontissa ja siis suljettuna. Mitään wow elämystä ei kyllä tullut.

Saatiin kyllä helposti loppupäivä vierähtämään Time Squaren kauppoja kierrellessä ja myöhemmin sitten Central Parkin kulmille kävellessä. Vierailtiin kaikki perus jenkkituristiliikkeet kuten M&M's world ja Hershey store sekä niiden lisäksi muita tavallista astetta hulppeampia versioita peruskaupoista kuten Toys R Us.

Seuraavana päivänä aloitettiin aamu kävelemällä Manhattanille Brooklyn Bridgen yli. Näkymä oli hieno, mutta sillan massiiviset rakenteet olivat vähän kuvissa tiellä. Sillalta näkyi sekä Manhattanin että Brooklynin kaupunkisiluetit, Williamsburg Bridge ja Statue of Liberty. Silta itsessäänkin oli ihan kaunis, mutta täynnä kaikenlaista graffitia ja muuta töherrystä. Onneksi turistiruuhkaa oli vain muutamassa parhaimmassa valokuvauspaikassa.

Päivän varsinainen kohde oli Central Park, jonne suuntasimme heti sillan jälkeen. Metroasemalle oli hieman vaikea löytää, sillä teitä oli suljettuna jonkin tapahtuman takia. Lisäksi joitain asemia oli suljettu remontoinnin takia. Hetki siis meni ennen kuin päästiin perille.

Käytiin ensimmäiseksi vierailemassa kaverini toiveesta Central Parkin eläintarhassa. Paikka oli yllättävän pieni, mutta kaikenlaisia eläimiä löytyi. Näytti aika epätodelliselta, kun puistomaiseman takaa kohosivat Manhattanin rakennukset.

Lasten petting zoon pikkupossu. Oli muuten kyllä harhaanjohtava nimitys tuolle paikalle, sillä vain vuohia sai silittää ja niitäkin vain korkean aidan takaa. Aitaukseen olisi saanut mennä ottamaan valokuvan lisämaksua vastaan. Esimerkiksi viime vuonna vierailin Ruotsissa oikein kunnollisessa lasten eläintarhassa, jossa sai mennä halailemaan kaikenlaisia eläimiä ilmaiseksi niin paljon kuin halusi.



Slottskogen 2014

Eläintarhailun jälkeen alkoi olla nälkä ja tehdä mieli jotain oikeasti kunnollista ruokaa. Ei löydetty mitään halpispaikkaa, joten mentiin ihan kunnolliseen ravintolaan syömään, mihin minä olin oikein tyytyväinen, mutta kaverini piti paikkaa älyttömän kalliina. Ihan normaaleissa Suomen hinnoissa mielestäni liikuttiin. Tilaamani Ceasar salad oli parasta, mitä olen ikinä maistanut! Mielelläni maksoin siitä sen $17 (15 euroa ?). Kastike ei ollut tavallista ceasar kastiketta, vaan jotain raikasta sitruunaista. Todella hyvää! Kaverini tilasi vain $8 side saladin, johon kuului muutama viipale vesimelonia ja pieni vuohenjuustonokare. Itse olisin ehkä säästänyt jossakin muussa.

Lounaan jälkeen jatkettiin kävelyä Central Parkissa. Todella kauniit näkymät kyllä joka puolella ja nähtävää riittää koko päiväksi jos puiston kiertää päästä päähän tai menee esim soutelemaan. En kyllä siitä soutelusta niin tiedä, että onko kovin tunnelmallista yrittää päästä eteenpäin kun kymmenen turistia ympärillä sulkee tien. Kannattaa ehkä käydä täällä Suomessa kesämökillä soutelemassa ja jättää New Yorkissa aikaa muuhun.

Lampi oli täynnä kilpikonnia, niitä näkyi joka puolella järvessä ja rantakivillä! Koskea niitä ei varmaankaan saa, mutta pääsin kaverikuvaan :)

Central Park päivän iltana kaverini lähti takaisin New Jerseyhin. Päätin viimeisen iltani kunniaksi käydä ravintolassa illallisella, eikä enää onneksi yksin syöminenkään ahdistanut. Illan vietin majoittajani ja kahden australialaisen matkailijan kanssa jutellen.

Oli jotenkin tosi epätodellista, että pääsin viimein näin kymmenen vuoden jälkeen tapaamaan kirjekaveriani. Kuten jo sanoinkin, ennakkovaikutelmani vastasi melko hyvin todellisuutta. Meillä on hyvin paljon yhteistä, minkä takia varmaan ollaan niin pitkään yhteyksissä pysyttykin.

Amy - parempi kuin Haini

Viimeisen aamupäiväni New Yorkissa vietin istumalla metrossa tuntikaupalla... Suunnitelmana oli mennä vierailemaan Pregnant in Heels sarjan äitiyskonsultin liikkeessä XD On muuten hyvä ohjelma ja tuolla kaupassa saattaa oikeasti vaikka tähän äitiyskonsulttiin törmätä. Kävi kuitenkin niin, että menomatkalla osa metroasemista oli remontoinnin takia suljettuna, joten jouduin muuttamaan reittiä useaan otteeseen ja matka vain piteni ja piteni. Lopulta kun olin päässyt Central Parkin liepeille, sain huomata, että se ainoa Upper East Siden läpi kulkeva metrolinja oli poissa käytöstä koko viikonlopun. Minun olisi siis pitänyt kävellä noin 40 blockin pituinen matka, johon arvioin kuluvan vajaan tunnin. Olisin myös joutunut varata saman verran aikaa takaisin kävelyyn ja takaisin Williamsburgiin matkustamiseen. Koska minun piti lähteä lentokentälle jo kahdelta, laskeskelin, etten millään tulisi ehtimään, joten meninkin vain Starbucksiin ja matkustin kaikenmaailman kiertoteitä takaisin Williamburgiin.

Williamsburgissa minulla olikin vielä noin tuntia aikaa, joten käväisin rannalla pidettävillä ruokamarkkinoilla. Rannalta oli tosi hienot näkymät Manhattanille, joten kannatti mennä sinnekin.

Ruuaksi ostin naminami shrimp&chips ja sain käteeni rannekkeen, koska olin yli 21.

New York oli kohteena oikein selkeä, huomattavasti helpompi kohde kuin vaikka se LA. Kaikki toimi hyvin, eikä pelätä tarvinnut missään. Julkinen liikenne toimii oikein hyvin ja myös Williamsburgista pääsi kaikkialle Manhattanille kohtuuajassa (paitsi äitiyskonsulttiin :( ). Kaupunki on iso, mutta kolmessa päivässä ehti juuri nähdä kaikki päänähtävyydet kun niitä kiersi koko päivän, eikä jättänyt aikaa pelkkään oleiluun. Airbnb toimi myöskin taas ja meihinkin oltiin siellä tyytyväisiä "Heini and --- were great guests. They were so respectful of the space and noise that I didn't even know when they were home half the time! Such sweet girls to get to know and I was so happy that they got along with my other guests in the other room. I would welcome them back anytime they want to stay and recommend them to future guests!" Hieman naureskelin tuolle kohdalle, että olimme niin hiljaisia, ettei tiennyt ollaanko kotona : D

Takaisin Suomeen pääsin ilman mitään ongelmia. Kahdeksan tunnin välilasku Münchenissä keskellä yötä ei ollut oikein kivaa, mutta ainakaan yksikään lento ei ollut peruttu tai myöhässä kun niinkin on käynyt. Suomessa iski heti karu totuus oikeasta arjesta, kun piti alkaa etsimään asuntoa Turusta ja soitella niistä sadalle ihmiselle pahimmassa jet lagissa. Nyt kolmisen viikkoa paluun jälkeen alkaa asiat olla Turkua varten järjestyksessä, tavarat pakattuna ja kaverit ainakin kertaalleen nähtynä. Viikon päästä alkaa koulu ja niin on sitten tämäkin kesä virallisesti kuitattu. Amerikan suhteen on ihanaa, että voin taas hyvillä mielin odottaa seuraavaa vierailua, sillä sielläkin muistetaan minut kyllä ihan yhtä hyvin kuin minä muistan heidät. Jenkeissä odottaa tälläkin hetkellä pala minua ja sitä lähden vielä kyllä moneen otteeseen katsomaan.

New York

 

Heinäkuun alkupuolella oli sitten aika jättää Kalifornia ja suunnata kohti itärannikkoa. Isovanhemmat veivät minut lentokentälle aikaisin aamulla ja matka kestikin sitten iltaan asti. Koko viiden ja puolen tunnin lento oli yhtä turbulenssia, joten taaskaan ei päässyt matkalla oikein rentoutumaan. Yhdessä vaiheessa pyydettiin jopa lentoemäntiä istumaan ja heti perään joku heistä kuulutti, että nyt pitää tarkistaa että vieruskaverillakin on turvavyöt päällä, ettei kukaan putoa penkiltä. Siinä vaiheessa pelotti, mutta onneksi mitään erityisen kamalaa ei tapahtunutkaan. JFK:lle laskeuduttiin puoli kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen seikkailin airtrainin ja metron kautta majoituspaikkaani Williamsburgiin. Majoituin taas airbnb paikkaan, josta minulla oli myöskin kaverin suositus. Olin tähänkin paikkaan oikein tyytyväinen, sillä sijainti oli melko hyvä ja hinta kohdillaan. Majoittaja oli mukava ja piti huolen siitä, että pysyin turvassa ja tiesin, miten mihinkin pääsee. Asunnossa majoittui samaan aikaan myös nuori pari Australiasta ja heidän kanssaan oli mukava jutella aamuisin ja iltaisin.

 

Saavuin viimein asunnolle ensimmäisenä iltana seitsemän aikoihin, jonka jälkeen päätin heti lähteä kauppaan ja illalliselle. Koko illan oli vähän kummallinen olo, kun pääsin vihdoin rentoutumaan kunnolla kun ei tarvinnut miellyttää sukulaisia ja minulla oli aikaa miettiä Amerikan perhettä. Olin myös todella väsynyt. Ravintolassa aloin melkein itkemään kun katselin perheestä kuvia ruokaa odotellessa. Kävin viisaasti myös apteekissa ostamassa melatoniinia, sillä itä- ja länsirannikon välillä on kolmen tunnin aikaero, enkä halunnut sen takia valvoa puolta yötä ja ikävöidä. Melatoniinin osto oli ohjelmanumero sinänsä. Hiukka vahvempaa tavaraa on siellä tarjolla kuin täällä meillä.. Täällähän sitä saa ilman reseptiä milligrammasta, kun jenkeissä kaikki tabletit olivat 10mg. Tuli muuten uni ihan muutamassa minuutissa, kun sellaisen imeskeli. 

 

Seuraava päivä alkoi vähän paremmalla mielellä, kun sain ison lautasellisen jenkkien parhaita muroja Lucky Charmseja. Ennen söin näitä harva se päivä, mutta nykyään kun perheeni on muuttunut terveelliseksi, he ostavat vain kokojyväkuitumuroja.

Aamutoimien jälkeen aloin odottamaan kaveriani saapuvaksi. Minulla on ollut kirjekaveri New Jerseystä jo kymmenisen vuotta. Löysimme toisemme hevoslehden kirjeenvaihtopalstalta ja kaunis kymmenvuotiaan englantini teki selvästi vaikutuksen, kun edelleenkin olemme yhteyksissä. Näin siis nyt kaverini ensimmäistä kertaa!
Kun hän sitten lopulta saapui, näytti hän aivan samalta kuin kaikissa kuvissa ja muutenkin vastasi aika hyvin ennakkokäsitystäni. Tuntuu aika oudolta viimeinkin nähdä ihminen, joka tietää minusta todella paljon ja on oikeasti yksi pitkäaikaisimmista kavereistani. Ja kyllä meillä sen verran hauskaa oli, että jatketaan kyllä varmasti seuraavatkin kymmenen vuotta :)

Lähdettiin kaverin kanssa saman tien matkaan kohti lower Manhattania. New Yorkin metro oli oikein yksinkertainen ja helppo käyttää. Metrokartasta näki oikein selvästi sen, mihin juna oli menossa ja mikä reitti on lyhin. Suuntakin oli helppo katsoa päätepysäkin mukaan. Metroa joutui toki vaihtamaan useampaan kertaan, mutta asemilla suunnistaminen sujui helposti, koska reitit oli merkitty hyvin. Metro tuntui myös turvalliselta, eikä ollenkaan niin epämääräiseltä kuin Los Angelesissa. Oli se kyllä Helsingin metroa epämääräisempi, mutta johtunee siitä, että on myös vanhempi.

Noustiin metrosta keskelle hienoja rakennuksia. Minä olisin jaksanut kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, mutta valitettavasti kaveriani eivät korkeat rakennukset niin paljon kiinnostaneet. Minulta loppui harmillisesti puhelimesta tila, enkä voinut enää ottaa sillä lisää kuvia, joten jouduin siirtymään kameraani. Kameralla tulee paljon huonompia kuvia, mutta oikeastaan yllätyin iloisesti nyt jälkeenpäin kuvia läpikäydessä. Onhan sinne muutama oikein kelpo yksilökin sattunut joukkoon.

Aikamme käveltyä otettiin ilmainen Staten Island lautta Manhattanin eteläkärjestä vastakkaiselle rannalle. Tämä on budjettimatkalaisen vaihtoehto Statue of Libertyn näkemiselle. Lautalla oli meidän lisäksemme muutama sata muukin turisti.

Ensivaikutelma patsaasta oli, että onpa pieni! Siis ihan oikeasti. Onhan se vaikuttava, kun on niin kuuluisa, mutta jotenkin odotin vähän häikäisevämpää näkyä. Siinä se nyt kuitenkin on.

Manhattan oli valitettavasti kovin sumuinen. Kaksi ensimmäistä päivää lämpötila oli noin 30 ja ilma kostea, eli oli todella tukalat oltavat! Iltaisin saatiinkin molempina päivinä kova ukkonen. Päivisin onneksi vältyttiin vesisateelta, eikä pieni tauko auringosta ja palamisenpelosta haitannut.

Laivamatkan jälkeen käytiin katselemassa 9/11 memorial muistoaltaita. Tämä oli oikeastaan vielä vaikuttavampi näky, kuin patsas. Kyllä pisti miettimään, että vaikka terroristien tarkoitus oli tuhota pala Amerikkaa, niin lopulta tämä vain yhdistikin ihmisiä ja lisäsi sitä isänmaallisuutta. Vaikka tapahtuma tietysti olikin ihan kamala.

Lopuksi käveltiin vielä China Towniin, jossa ei oikein ollut muuta nähtävää kuin turistikaupat. Myynnissä oli aasialaista tavaraa, merkkituotteita ja "merkkituotteita". Kierreltiin tuolla aikamme, mutta sitten päätettiin että olisi viisasta lähteä, sillä alkoi tihkuttamaan vettä. Tässä vaiheessa amerikkalaiset kaivoivat sateenvarjonsa esiin kuten kuvasta näkyy.

Iltaruoka kokkailtiin asunnolla ja tämän jälkeen kiivettiin talon katolle katselemaan Manhattanin valoja. Kuvat surkealla kamerallani eivät oikeasti anna läheskään oikeaa kuvaa todellisista näköaloista. Myöhemmin päästiin näkemään öinen Manhattan vieläkin lähempää, kun lähdettiin siirtämään kaverini autoa kaupungin vuoroparkkisääntöjen takia, ja ajettiin vahingossa väärästä risteyksestä, jolloin jouduttiin Williamsburg bridgelle ja Manhattanille. Kaveriani vähän kuumotteli auton ratissa, mutta minä sain ihailla ihan mielettömiä maisemia.

Jatkoa luvassa myöhemmin, sillä kuvien läpikäynnissä kirjoituksia varten on vielä paljon hommaa!

Napa

Kiirettä on pitänyt suomielämän ja varsinkin muuton kanssa, mutta viimein päästään jatkamaan Amerikan matkaa.

4th of July viikonlopun jälkeen oli aika sanoa heipat amerikanperheelle. Tällä kertaa ei sentään itketty taukoamatta edellisen päivän aamusta alkaen, mutta ei se kivaa tai helppoa ollut. En olisi todellakaan ollut valmis vielä lähtemään, niin kuin en varmasti koskaan tule olemaankaan. Näihin ihmisiin on muodostunut tosi luja tunneside. He ovat minulle parhaita kavereita, mutta myös perhe, jonka luo voi aina palata.

Aamulla haettiin vanhempien kanssa Jamba Juicesta smoothiet ja he vähän kyselivät, että millä mielellä olen lähdössä jatkamaan matkaa. Lausuttiin siinä sitten kaikki periamerikkalaiset kohteliaisuudet (I'll miss you and love you sooooo much), joita kylläkin molemmat osapuolet tarkoittivat ja luvattiin puolin ja toisin, että koskaan ei lopeteta yhteydenpitoa. Kyllä minua vaan onni potkaisi sinä päivänä, kun muutin silloisen interior design opettajan, nykyisen Amerikan äidin, kotiin asumaan.

Lähdettiin siitä aika pian lounaalle tapaamaan isovanhemmat, joiden matkaan sitten lähdin. Vietettiin siellä Cheesecake Factoryn pihassa tunteellinen hetki, kun vielä viimeisen kerran otin veljen reppuselkään ja halasin kaikki läpi. Siinä sitä taas oltiin, lähdössä kauas pois tietämättä milloin taas nähdään. Amerikka on kaukana ja minulla on sellainen koulu edessä, että mitään pidempää ulkomaanmatkaa on tuskin mahdollista suunnitella seuraavaan kuuteen vuoteen. Ainakin, jos meinaan kesäisin jotain ruokarahoja tienata. Se on sanonko mistä, mutta elämä joskus on. Taas on tämän reissun jälkeen ollut pakko koota itsensä ja pärjätä, koska muuta ei voi. Tällä kertaa oli onneksi huimasti helpompaa, kun olen sen jo aiemmin tehnyt ja selvinnyt. Lisäksi minulla on jotain suurta odotettavaa Suomessa. Voi juku olen ihan oikeasti menossa sinne lääkikseen.



kuva

Tunteilujen jälkeen perhe lähti omalla autollaan takaisin Santa Mariaan ja minä suuntasin isovanhempien mukana kohti San Franciscoa. Vähän siinä perheen hyvästelyjen jälkeen oli surullinen mieli, mutta koska isovanhemmat ovat jopa Amerikan mittakaavassa yltiöystävällisiä, oli pakko pitää yllä kohteliasta kestohammashymyä. Ensimmäinen ilta vietettiin kunnon fine dining ravintolassa, jossa jokainen ruokalaji maksoi vähintään neljäkymmentä dollaria. Tuossa vaiheessa jo köyhänpuoleista opiskelijaa huippasi päästä, mutta pakotettiin vielä ottamaan lasi viiniä ja jälkiruoka. Ei siinä mitään, ruoka oli oikein hyvää, mutta se kaikki vieraanvaraisuus tuntui vähän paljolta. Minähän olin vienyt vastalahjukseksi vain pienen mariskoolin...

Mariskooleista tulikin mieleen, että kannoin niitä mukanani aika monta, koska jakelin niitä tuliaisiksi kaikille kavereilleni ja perheelle. Joka ikisen amerikkalaisen ensimmäinen reaktio oli, että onpa kiva jäätelökulho. Sanoin, että juu voihan sitä siihenkin käyttää, mutta suomessa pidetään yleensä ihan koriste-esineenä. Perheeni laittoi kiltisti keittiön pöydälle karkkikulhoksi, mutta kaverini taisi käyttää house partyissa drinkkilasina. Käyhän se niinkin.

Seuraavana päivänä lähdettiin päiväretkelle Napa valleyhin viinitilalle. Mietittiin pitkään, että miten haluaisin viettää ajan San Franciscon nurkilla, ja koska olen jo kiertänyt siellä kaikki nähtävyydet, päätettiin tehdä jotain ihan uutta. Nyt kun olin kätevästi täyttänyt jo 21, pystyisin saamaan viinitilalta sen koko experiencen, eli pääsisin myös maistelemaan.

Matkalla oli toki aivan mielettömät maisemat. Viinipeltoa toisensa perään joka suunnassa ja taustalla kukkuloita. Kuivuudesta ei ollut enää tietoakaan, vaan kaikkialla oli vihreää.

 

goals goals....

Kävimme vierailemassa Pejun viinitilalla, jossa isoäidin veli työskentelee. Hän myös järjesti meidän viininmaistelun. Maistelemaan tuli meidän kanssa myös pariskunta Hawailta ja heitä kiinnosti kovasti se, miten olin Napaan päätynyt Suomesta asti. Itse maistelu koostui noin kahdenkymmenen eri viinilaadun maistamisesta. Lasia ei tietenkään kaadeta täyteen, mutta voin sanoa, että kyllä hieman huojuttaa sen jälkeen, kun parikymmentä lasinpohjallista juo nopeaan tahtiin tyhjään vatsaan. En suosittele kenenkään menevän saman tien maistelun jälkeen kalliiden viinilasien näyttelyyn, jossa on vaarana tiputtaa ne hyllyltä alas. Kokeilin nimittäin tätä itse isoisän kanssa. Onnettomuuksilta onneksi vältyin, mutta kyllä oli aika mielenkiintoinen olo.
Maisteluiden jälkeen sai siis vapaasti tutustua viinitilaan ja sen ympäristöön. Nähtiin viinitynnyripinot - kyllä, ne säilytetään oikeasti tynnyreissä - ja muut vempeleet. Pihalla oli todella kaunis puutarha. Pieni lahjamyymälä oli myös, josta isoisän oli pakko saada ostaa minulle jotain muistoksi.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihan mahtava kokemus tuo viinitila ja varsinkin sen ympäristön näkeminen. Toki oli kiva katsella myös niitä rikkaita ihmisiä ja heidän autojaan, one of these days.... Kotiin tultiin niin myöhään, että lähdettiin saman tien ravintolaan illalliselle. Ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Olin hieman sekoittanut aikataulut, sillä luulin lentoni lähtevän kuudelta aamulla, mutta oikeasti se lähtikin kahdeksalta, eikä lentokentällä siis tarvinnutkaan olla vielä neljältä... Erehdykseni korjattua ehdinkin siis nukkua ihan kunnolliset yöunet ennen kuin matka jatkui kohti San Franciscon lentokenttää ja myöhemmin sinä päivänä New Yorkia!