New York

 

Heinäkuun alkupuolella oli sitten aika jättää Kalifornia ja suunnata kohti itärannikkoa. Isovanhemmat veivät minut lentokentälle aikaisin aamulla ja matka kestikin sitten iltaan asti. Koko viiden ja puolen tunnin lento oli yhtä turbulenssia, joten taaskaan ei päässyt matkalla oikein rentoutumaan. Yhdessä vaiheessa pyydettiin jopa lentoemäntiä istumaan ja heti perään joku heistä kuulutti, että nyt pitää tarkistaa että vieruskaverillakin on turvavyöt päällä, ettei kukaan putoa penkiltä. Siinä vaiheessa pelotti, mutta onneksi mitään erityisen kamalaa ei tapahtunutkaan. JFK:lle laskeuduttiin puoli kuuden aikaan illalla, jonka jälkeen seikkailin airtrainin ja metron kautta majoituspaikkaani Williamsburgiin. Majoituin taas airbnb paikkaan, josta minulla oli myöskin kaverin suositus. Olin tähänkin paikkaan oikein tyytyväinen, sillä sijainti oli melko hyvä ja hinta kohdillaan. Majoittaja oli mukava ja piti huolen siitä, että pysyin turvassa ja tiesin, miten mihinkin pääsee. Asunnossa majoittui samaan aikaan myös nuori pari Australiasta ja heidän kanssaan oli mukava jutella aamuisin ja iltaisin.

 

Saavuin viimein asunnolle ensimmäisenä iltana seitsemän aikoihin, jonka jälkeen päätin heti lähteä kauppaan ja illalliselle. Koko illan oli vähän kummallinen olo, kun pääsin vihdoin rentoutumaan kunnolla kun ei tarvinnut miellyttää sukulaisia ja minulla oli aikaa miettiä Amerikan perhettä. Olin myös todella väsynyt. Ravintolassa aloin melkein itkemään kun katselin perheestä kuvia ruokaa odotellessa. Kävin viisaasti myös apteekissa ostamassa melatoniinia, sillä itä- ja länsirannikon välillä on kolmen tunnin aikaero, enkä halunnut sen takia valvoa puolta yötä ja ikävöidä. Melatoniinin osto oli ohjelmanumero sinänsä. Hiukka vahvempaa tavaraa on siellä tarjolla kuin täällä meillä.. Täällähän sitä saa ilman reseptiä milligrammasta, kun jenkeissä kaikki tabletit olivat 10mg. Tuli muuten uni ihan muutamassa minuutissa, kun sellaisen imeskeli. 

 

Seuraava päivä alkoi vähän paremmalla mielellä, kun sain ison lautasellisen jenkkien parhaita muroja Lucky Charmseja. Ennen söin näitä harva se päivä, mutta nykyään kun perheeni on muuttunut terveelliseksi, he ostavat vain kokojyväkuitumuroja.

Aamutoimien jälkeen aloin odottamaan kaveriani saapuvaksi. Minulla on ollut kirjekaveri New Jerseystä jo kymmenisen vuotta. Löysimme toisemme hevoslehden kirjeenvaihtopalstalta ja kaunis kymmenvuotiaan englantini teki selvästi vaikutuksen, kun edelleenkin olemme yhteyksissä. Näin siis nyt kaverini ensimmäistä kertaa!
Kun hän sitten lopulta saapui, näytti hän aivan samalta kuin kaikissa kuvissa ja muutenkin vastasi aika hyvin ennakkokäsitystäni. Tuntuu aika oudolta viimeinkin nähdä ihminen, joka tietää minusta todella paljon ja on oikeasti yksi pitkäaikaisimmista kavereistani. Ja kyllä meillä sen verran hauskaa oli, että jatketaan kyllä varmasti seuraavatkin kymmenen vuotta :)

Lähdettiin kaverin kanssa saman tien matkaan kohti lower Manhattania. New Yorkin metro oli oikein yksinkertainen ja helppo käyttää. Metrokartasta näki oikein selvästi sen, mihin juna oli menossa ja mikä reitti on lyhin. Suuntakin oli helppo katsoa päätepysäkin mukaan. Metroa joutui toki vaihtamaan useampaan kertaan, mutta asemilla suunnistaminen sujui helposti, koska reitit oli merkitty hyvin. Metro tuntui myös turvalliselta, eikä ollenkaan niin epämääräiseltä kuin Los Angelesissa. Oli se kyllä Helsingin metroa epämääräisempi, mutta johtunee siitä, että on myös vanhempi.

Noustiin metrosta keskelle hienoja rakennuksia. Minä olisin jaksanut kävellä ympäriinsä vaikka kuinka, mutta valitettavasti kaveriani eivät korkeat rakennukset niin paljon kiinnostaneet. Minulta loppui harmillisesti puhelimesta tila, enkä voinut enää ottaa sillä lisää kuvia, joten jouduin siirtymään kameraani. Kameralla tulee paljon huonompia kuvia, mutta oikeastaan yllätyin iloisesti nyt jälkeenpäin kuvia läpikäydessä. Onhan sinne muutama oikein kelpo yksilökin sattunut joukkoon.

Aikamme käveltyä otettiin ilmainen Staten Island lautta Manhattanin eteläkärjestä vastakkaiselle rannalle. Tämä on budjettimatkalaisen vaihtoehto Statue of Libertyn näkemiselle. Lautalla oli meidän lisäksemme muutama sata muukin turisti.

Ensivaikutelma patsaasta oli, että onpa pieni! Siis ihan oikeasti. Onhan se vaikuttava, kun on niin kuuluisa, mutta jotenkin odotin vähän häikäisevämpää näkyä. Siinä se nyt kuitenkin on.

Manhattan oli valitettavasti kovin sumuinen. Kaksi ensimmäistä päivää lämpötila oli noin 30 ja ilma kostea, eli oli todella tukalat oltavat! Iltaisin saatiinkin molempina päivinä kova ukkonen. Päivisin onneksi vältyttiin vesisateelta, eikä pieni tauko auringosta ja palamisenpelosta haitannut.

Laivamatkan jälkeen käytiin katselemassa 9/11 memorial muistoaltaita. Tämä oli oikeastaan vielä vaikuttavampi näky, kuin patsas. Kyllä pisti miettimään, että vaikka terroristien tarkoitus oli tuhota pala Amerikkaa, niin lopulta tämä vain yhdistikin ihmisiä ja lisäsi sitä isänmaallisuutta. Vaikka tapahtuma tietysti olikin ihan kamala.

Lopuksi käveltiin vielä China Towniin, jossa ei oikein ollut muuta nähtävää kuin turistikaupat. Myynnissä oli aasialaista tavaraa, merkkituotteita ja "merkkituotteita". Kierreltiin tuolla aikamme, mutta sitten päätettiin että olisi viisasta lähteä, sillä alkoi tihkuttamaan vettä. Tässä vaiheessa amerikkalaiset kaivoivat sateenvarjonsa esiin kuten kuvasta näkyy.

Iltaruoka kokkailtiin asunnolla ja tämän jälkeen kiivettiin talon katolle katselemaan Manhattanin valoja. Kuvat surkealla kamerallani eivät oikeasti anna läheskään oikeaa kuvaa todellisista näköaloista. Myöhemmin päästiin näkemään öinen Manhattan vieläkin lähempää, kun lähdettiin siirtämään kaverini autoa kaupungin vuoroparkkisääntöjen takia, ja ajettiin vahingossa väärästä risteyksestä, jolloin jouduttiin Williamsburg bridgelle ja Manhattanille. Kaveriani vähän kuumotteli auton ratissa, mutta minä sain ihailla ihan mielettömiä maisemia.

Jatkoa luvassa myöhemmin, sillä kuvien läpikäynnissä kirjoituksia varten on vielä paljon hommaa!

Napa

Kiirettä on pitänyt suomielämän ja varsinkin muuton kanssa, mutta viimein päästään jatkamaan Amerikan matkaa.

4th of July viikonlopun jälkeen oli aika sanoa heipat amerikanperheelle. Tällä kertaa ei sentään itketty taukoamatta edellisen päivän aamusta alkaen, mutta ei se kivaa tai helppoa ollut. En olisi todellakaan ollut valmis vielä lähtemään, niin kuin en varmasti koskaan tule olemaankaan. Näihin ihmisiin on muodostunut tosi luja tunneside. He ovat minulle parhaita kavereita, mutta myös perhe, jonka luo voi aina palata.

Aamulla haettiin vanhempien kanssa Jamba Juicesta smoothiet ja he vähän kyselivät, että millä mielellä olen lähdössä jatkamaan matkaa. Lausuttiin siinä sitten kaikki periamerikkalaiset kohteliaisuudet (I'll miss you and love you sooooo much), joita kylläkin molemmat osapuolet tarkoittivat ja luvattiin puolin ja toisin, että koskaan ei lopeteta yhteydenpitoa. Kyllä minua vaan onni potkaisi sinä päivänä, kun muutin silloisen interior design opettajan, nykyisen Amerikan äidin, kotiin asumaan.

Lähdettiin siitä aika pian lounaalle tapaamaan isovanhemmat, joiden matkaan sitten lähdin. Vietettiin siellä Cheesecake Factoryn pihassa tunteellinen hetki, kun vielä viimeisen kerran otin veljen reppuselkään ja halasin kaikki läpi. Siinä sitä taas oltiin, lähdössä kauas pois tietämättä milloin taas nähdään. Amerikka on kaukana ja minulla on sellainen koulu edessä, että mitään pidempää ulkomaanmatkaa on tuskin mahdollista suunnitella seuraavaan kuuteen vuoteen. Ainakin, jos meinaan kesäisin jotain ruokarahoja tienata. Se on sanonko mistä, mutta elämä joskus on. Taas on tämän reissun jälkeen ollut pakko koota itsensä ja pärjätä, koska muuta ei voi. Tällä kertaa oli onneksi huimasti helpompaa, kun olen sen jo aiemmin tehnyt ja selvinnyt. Lisäksi minulla on jotain suurta odotettavaa Suomessa. Voi juku olen ihan oikeasti menossa sinne lääkikseen.



kuva

Tunteilujen jälkeen perhe lähti omalla autollaan takaisin Santa Mariaan ja minä suuntasin isovanhempien mukana kohti San Franciscoa. Vähän siinä perheen hyvästelyjen jälkeen oli surullinen mieli, mutta koska isovanhemmat ovat jopa Amerikan mittakaavassa yltiöystävällisiä, oli pakko pitää yllä kohteliasta kestohammashymyä. Ensimmäinen ilta vietettiin kunnon fine dining ravintolassa, jossa jokainen ruokalaji maksoi vähintään neljäkymmentä dollaria. Tuossa vaiheessa jo köyhänpuoleista opiskelijaa huippasi päästä, mutta pakotettiin vielä ottamaan lasi viiniä ja jälkiruoka. Ei siinä mitään, ruoka oli oikein hyvää, mutta se kaikki vieraanvaraisuus tuntui vähän paljolta. Minähän olin vienyt vastalahjukseksi vain pienen mariskoolin...

Mariskooleista tulikin mieleen, että kannoin niitä mukanani aika monta, koska jakelin niitä tuliaisiksi kaikille kavereilleni ja perheelle. Joka ikisen amerikkalaisen ensimmäinen reaktio oli, että onpa kiva jäätelökulho. Sanoin, että juu voihan sitä siihenkin käyttää, mutta suomessa pidetään yleensä ihan koriste-esineenä. Perheeni laittoi kiltisti keittiön pöydälle karkkikulhoksi, mutta kaverini taisi käyttää house partyissa drinkkilasina. Käyhän se niinkin.

Seuraavana päivänä lähdettiin päiväretkelle Napa valleyhin viinitilalle. Mietittiin pitkään, että miten haluaisin viettää ajan San Franciscon nurkilla, ja koska olen jo kiertänyt siellä kaikki nähtävyydet, päätettiin tehdä jotain ihan uutta. Nyt kun olin kätevästi täyttänyt jo 21, pystyisin saamaan viinitilalta sen koko experiencen, eli pääsisin myös maistelemaan.

Matkalla oli toki aivan mielettömät maisemat. Viinipeltoa toisensa perään joka suunnassa ja taustalla kukkuloita. Kuivuudesta ei ollut enää tietoakaan, vaan kaikkialla oli vihreää.

 

goals goals....

Kävimme vierailemassa Pejun viinitilalla, jossa isoäidin veli työskentelee. Hän myös järjesti meidän viininmaistelun. Maistelemaan tuli meidän kanssa myös pariskunta Hawailta ja heitä kiinnosti kovasti se, miten olin Napaan päätynyt Suomesta asti. Itse maistelu koostui noin kahdenkymmenen eri viinilaadun maistamisesta. Lasia ei tietenkään kaadeta täyteen, mutta voin sanoa, että kyllä hieman huojuttaa sen jälkeen, kun parikymmentä lasinpohjallista juo nopeaan tahtiin tyhjään vatsaan. En suosittele kenenkään menevän saman tien maistelun jälkeen kalliiden viinilasien näyttelyyn, jossa on vaarana tiputtaa ne hyllyltä alas. Kokeilin nimittäin tätä itse isoisän kanssa. Onnettomuuksilta onneksi vältyin, mutta kyllä oli aika mielenkiintoinen olo.
Maisteluiden jälkeen sai siis vapaasti tutustua viinitilaan ja sen ympäristöön. Nähtiin viinitynnyripinot - kyllä, ne säilytetään oikeasti tynnyreissä - ja muut vempeleet. Pihalla oli todella kaunis puutarha. Pieni lahjamyymälä oli myös, josta isoisän oli pakko saada ostaa minulle jotain muistoksi.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihan mahtava kokemus tuo viinitila ja varsinkin sen ympäristön näkeminen. Toki oli kiva katsella myös niitä rikkaita ihmisiä ja heidän autojaan, one of these days.... Kotiin tultiin niin myöhään, että lähdettiin saman tien ravintolaan illalliselle. Ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Olin hieman sekoittanut aikataulut, sillä luulin lentoni lähtevän kuudelta aamulla, mutta oikeasti se lähtikin kahdeksalta, eikä lentokentällä siis tarvinnutkaan olla vielä neljältä... Erehdykseni korjattua ehdinkin siis nukkua ihan kunnolliset yöunet ennen kuin matka jatkui kohti San Franciscon lentokenttää ja myöhemmin sinä päivänä New Yorkia!

San Jose

Seuraava viikko Santa Mariassa käynnistyi pelkän perheen kesken. Maanantaina päästiin viettämään vuorostaan mother daughter daytä, sillä host isän piti mennä myymään ilotulitteita varainkeruuna valmentamalleen jalkapallojoukkueelle ja veli lähti tänne mukaan. Vietettiin päivä Pismon outleteille, jossa kyllä kierreltiin kaikki kaupat, mutta lopulta ostettiin vain uudet parit flip flopseja. Sama toistui vielä keskiviikkona, kun ilotulitteiden myynti jatkui.

Tiistaina lähdettiin perheretkelle Ravine water parkiin Paso Roblesiin. Meillä oli siellä "family fun for 4" paketti, kuinka kätevää olla taas nelihenkinen perhe ;) Pakettiin kuului sisäänpääsylippujen lisäksi muutakin mukavaa, kuten huvimaja ja oma tarjoilija koko päiväksi. Pasossa oli tuona päivänä noin 40 astetta lämmintä ja vähän pelotti se auringon määrä taas, mutta selvisin oikein hyvin enkä edes palanut mistään. Hyvä juttu se huvimaja, kun pääsi välillä jonnekin varjoon.
Host veljen kanssa käytiin kiertämässä kaikki liukumäet ja sitten loikoiltiin uimarenkailla lazy riverissä. Tosi kivaa, kun hänkin on nyt selvästi vanhempi kuin silloin 5-vuotiaana ja uskalsi tulla mukaan noihin kaikkiin liukuihin. Kaksi hurjaa siellä tosin oli, jotka jouduin käydä yksin testaamassa. Toilet bowl mäkeen ei olisi kannattanut mennä, sillä se sattui joka paikkaan. Veljellä oli varmasti hauskempaa kun sai vierestä katsoa ja hihitellä. Vanhemmat uivat lähinnä wave poolissa ja käytiin heitä siellä myös moikkaamassa. Myöhemmin päivällä wave pool tosin suljettiin, eikä saatu tietää syytä. Tähän samaan altaaseen laski myös muutama liukumäki, joten nekin oli suljettu. Tämä olikin hyvä hetki sitten tilata perhepakettiin kuuluvat pizzat ja lähteä sen jälkeen kotia kohti.

 

taco night

 

Tällä viikolla alkoi myös sitten opiskelupaikkajännitys saavuttaa huippuaan. Alkuviikosta käytiin taukoamatta keskustelua vanhempien kanssa siitä, miten minun tulisi missäkin vaihtoehdossa toimia. Lääkikseen pääseminen alkoi tuntua päivä päivältä epävarmemmalta ja oikeastaan olin täysin varma, etten tule sinne pääsemään. Itse pääsykokeeseen menin silloin ihan luottavaisin mielin ja tiesin tehneeni tarpeeksi töitä, mutta kokeessa en ihan kaikkea osannutkaan. Olin kuitenkin melko varma varavaihtoehtoihin pääsystä. Hain varavaihtoehtona opiskelemaan myös Ruotsiin, mikä oli ihan pitkään harkittu ja vakava päätös ja olisin sinne ollut valmis lähtemään, mutta toki tämä vaihtoehto jännitti kaikista eniten. Siispä koko alkuviikko vatvottiin samaa asiaa - mikä on prioriteettijärjestys Ruotsin lääkiksen ja Suomen luokanopettajan, kätilön tai kemian välillä. Mitä jos en päässytkään mihinkään. Jännitystä lisäsi se, että muut kaupungit alkoivat julkaista tuloksiaan heti alkuviikosta, mutta Turun eivät vain tulleet. Eivät, vaikka opintopolussa olisi käynyt viiden minuutin välein.

Nukuin koko viikon todella huonosti, koska aikaeron takia olin aika varma, että tulokset tulevat jenkkien yöaikaan, kun Suomessa on päivä. Siispä minun piti aina iltaisin käydä tarkistamassa opintopolku juuri ennen nukkumaanmenoa ja toki sitten uudelleen puolen tunnin kuluttua kun en ollut saanut unta. Keskiviikkoyönä heräsin kavereiden whatsapp-jutteluun, mutta en mennyt katselemaan tuloksia, sillä ajattelin, että jos ne siellä ovat, en saa enää koko yönä nukuttua. Olipa viisas päätös, sillä kun seuraavan kerran heräsin kuudelta aamulla ja kirjauduin opintopolkuun, siellä odotti aika häkellyttävä näky.

!!!!!

 

No ei paljon nukuttanut enää. Hetken tärisin vain kykenemättä muuta tekemään, vähän ehkä itketti lähinnä. Teki mieli mennä herättämään perhe, mutta en niin aikaisin kehdannut, joten odottelin kärsimättömänä pari tuntia, kunnes host iskä heräsi aamutreenille. Voitte varmaan arvata, mistä aiheesta myös loppuviikko puhuttiin..

 



Vähän myöhemmin tuli iloisia uutisia myös Ruotsista. Onneksi tosin ei tarvinnutkaan niitä vaikeita valintoja tehdä. Olisin nimittäin päässyt myös niihin varavaihtoehtoihin enkä tosiaan olisi tiennyt, olisinko jäänyt opettajaksi vai lähtenyt Ruotsiin hieman suurempaa unelmaa toteuttamaan.

Win or lose you booze
tulevan lääkärin malja

Loppuviikosta saatiin vähän muutakin ajateltavaa kuin lääkis, sillä lähdettiin San Joseihin 4th of Julya viettämään. Alun perin oli ajatus lähteä tuttavaperheen luokse Santa Cruziin, mutta päädyttiin jättämään ne juhlat välistä, sillä ei olisi tunnettu juhlista ketään muita. Nuo juhlat olisivat kyllä kovasti houkutelleet, sillä perheen vanhemmat ovat huippuhauskoja ja myös jatkuvasti pyydelleet minua heidän aupairikseen.. Houkuttaisi tosiaan, mutta ehkei käytännössä ihan mahdollista.

Ajettiin siis perjantaina host isän äidin luokse. San Joseissa oli ihan älyttömän kuuma! Lähemmäs 40 astetta joka päivä, sisällä ja ulkona. Käytiinkin siis ensi töiksemme ostamassa kasa tuulettimia taloon. Aikamoista silti oli, yöllä ei meinannut pystyä nukkumaan siinä läkähtyessä.

Lauantaina eli 4th of Julyna eli jenkkien itsenäisyyspäivänä lähdettiin Oaklandiin katsomaan A's vs Mariners baseball peliä. Tuosta baseballista en tainnut aiemmin kirjoittaakaan, mutta siis se alkoi tuossa parissa viikossa kyllästyttämään niin paljon, ettei tarvitse taas ihan vähään aikaan katsoa... Perhe rakastaa kaikenlaista urheilua, joten sitä katsotaan koko ajan telkkarista. Tällä hetkellä on käynnissä baseball season ja pelejä näytetään ihan koko ajan. Omasta mielestä baseball on kaikista Amerikan urheilulajeista tylsintä katsottavaa, enkä tunne joukkueita tai pelaajia, joten minulle on ihan sama kuka voittaa. Onneksi tuolla oikeassa pelissä on hauskempaa seurata.

Yhtenä päivänä puhuttiin myös jääkiekosta ja siitä, kuinka suomalaiset pelaajat tulevat NHL:lään pelaamaan. Host iskä sitten kyseli, että eikö se Thiimu Salaamikin ole sieltä Suomesta.

Peli kesti koko päivän.. Itse peliaika on todella pitkä, kolme neljä tuntia, mutta sen lisäksi mentiin paikalle kaksi tuntia etukäteen vain hengailemaan ??? Ehdittiin siinä syödä ja ottaa muutamat perhekuvat, mutta kyllä aika kävi vähän pitkäksi. Onneksi myöhemmin haettiin vähän 4th of July juomaa, jonka avulla pääsi hilpeälle tuulelle ja peliä jaksoi seurata koko loppuajan.

Peli loppui lopulta, A's taisi voittaa. Sitten päästiin kotiin jatkamaan iltaa BBQ:n merkeissä.

 

Ja gin and tonicin merkeissä.

 

Toki myös pistettiin perheen suomen osaaminen kuntoon.

Tähän loppuun voisi vielä kirjoittaa kappaleen siitä, miten tärkeä perhe minulle on, mutta se on hyvin vaikeaa laittaa sanoiksi. Todella tärkeä. Host vanhemmat ovat minulle tavallaan kuin vanhemmat, mutta myös yhdet parhaimmista kavereistani. Veli on minulle, noh kuin veli. En ehkä haluaisi enää muuttaa heidän luokseen toiseksi vuodeksi tässä vaiheessa, koska en halua asua enää kenenkään vanhempien kanssa, mutta haluaisin olla lähempänä. Joku päivä haluaisin vielä viettää pidemmän ajan Californiassa, esimerkiksi silloin, kun minulla on omia pieniä lapsia. Lähtö oli taas kesän kamalin päivä.

back to SM

Haaveeni lähteä vaihto-oppilaaksi syntyi joskus kauan sitten ala-asteen loppupuolella, kun järjestöt alkoivat lähettää mainoksiaan kielikursseista. Minuun mainonta selvästi upposi, ja aloin heti suunnitella lähtöä sitten muutaman vuoden kuluttua, kun olisin vähän vanhempi ja osaisin enemmän englantia. Haaveilin perhe-elämästä ulkomaisessa perheessä, halusin oikeasti kuulua perheeseen tasavertaisena jäsenenä ja olla yksi paikallisista. Kun sitten kasvoin ne muutamat vuodet vanhemmaksi, ymmärsin, ettei pelkkä kielikurssi tähän riittäisi ja aloin haaveilla paljon isommasta asiasta, kokonaisesta vuodesta.

 

Kun sitten lähdön aika tuli, lähdin odottavaisin mielin valmiina elämään kuin amerikkalaiset ja haaveissa mahdollisesti elinikäiset ystävyyssuhteet Amerikkaan. Melko pian huomasin, että tämä ei tulisi ikinä onnistumaan ensimmäisen perheen kanssa. Onneksi päätin, että en voi hukata vuotta asumalla perheessä, jossa minua kohdeltiin täysin välinpitämättömästi ja päädyin vaihtamaan toiseen, aivan ihanaan perheeseen, jonka kanssa asuin loppuvuodenvuoden ja tulin sellaiseksi perheenjäseneksi, jota ei ole unohdettu vaihdon jälkeenkään. Perheeni oli alueeni isäntäperheistä ainut, joka ei ollut koskaan edes ajatellut ottavansa vaihto-oppilasta, mutta he ovat olleet kaikista tietämistäni isäntäperheistä parhaita yhteydenpidossa. Kun kolme vuotta sitten lähdin heiltä, sain kuulla, että vaihtarin ottaminen oli heille ainutlaatuinen juttu, he eivät koskaan halua toista, koska ensimmäisen kanssa oli niin hyvä kokemus, että he haluavat käyttää kaiken aikansa siihen.

 

Viimeiset kolme vuotta ollaan oltu yhteyksissä vähintään viikoittain, yleensä useammin. Äidin kanssa kirjoitetaan sähköpostia, isän kanssa Facebook viestejä ja pikkuveljelle olen lähettänyt oikeita kirjeitä ja kortteja. Jouluna ja syntymäpäivinä ollaan muistettu puolin ja toisin. Kuten jo aiemmin sanoin, nyt jälkeenpäin olen saanut huomata, että yksi parhaista asioista koko vaihdossa oli se, että omalla kohdallani se on kestänyt  jo useamman vuoden. Ja kuten tällä kertaa sain kuulla; "you'll be stuck with us for the rest of your life. We'll send you messages all the time and I'll keep bugging you even if you dont answer me." Sounds good to me. 

 

Solvang

Olen viimeksi viettänyt synttäreitä kotona Suomessa ennen kuin lähdin viime kerralla Amerikkaan. Ei poikettu perinteestä tänäkään vuonna. Yksi päivä ehdittiin rauhassa oleilla vain perheen kanssa, kunnes sitten herättiin synttäripäivään, joka oli samalla jenkkien father's day, eli juhlittiin samalla vähän perheen isääkin. Aamulla pidettiin lahjojen jako, jonka jälkeen lähdettiin kiertelemään Solvangiin, puolen tunnin päässä olevaan tanskalaiseen turistikylään. Solvangissa odotti toinen synttäriyllätys, nimittäin sain valita oman tervis kupin kuppikaupasta. Tämä muki pitää siis kylmät juomat kylmänä ja kuumat kuumana, ja niitä saa mm kaikilla urheilujoukkueiden logoilla, joten perheelläni on näitä about sata.



uusi Big Bang Theory -muki, synttärikortti ja lahjakoru

Synttärilahjoihin oli selvästi halunnut itse kukin panostaa tänä vuonna, kun ne pääsi oikeasti kasvokkain antamaan. Itsekin vein jo pikkuveljelle valmiiksi 9-vuotislahjan, koska sain nyt kerrankin vietyä jotain vähän isompaa, eikä tarvitse yrittää mahduttaa postipakettiin.

Illalla käytiin synttäri-illallisella Red Lobsterissa, jossa asiaan kuului toki myös 21v synttäridrinkki, ilmainen jäätelöjälkkäri ja tarjoilijoiden esittämä synttärilaulu. Kotona paljastui vielä viimeinen synttäriyllätys, hyvin amerikkalainen suklaakakku.

Synttäreiden jälkeen palattiin nopeasti arkeen. Heti maanantaina veljellä oli playdate kahden kaverin kanssa, jolloin lähdettiin heidän kanssaan keilaamaan ja froyolle. Samana iltana isovanhemmat saapuivat San Franciscosta meille viikkoa viettämään. Aluksi en ollut kovin innostunut tästä sukulaissosialisoinnista, mutta se olikin lopulta aika kiva juttu, sillä muutamana päivänä isovanhemmat veivät veljen tekemään omia juttuja heidän kanssaan ja minä sain vanhemmat kokonaan itselleni. Kun niiden veljen mielestä tylsien aikuiskuulumisten vaihto on niin paljon helpompaa, kun on vain ne aikuiset paikalla.

Ruokatottumukset ovat meidän perheessä muuttuneet täysin päinvastaisiksi, kuin ennen oli. Tuossa pari vuotta sitten erään tapahtuman jälkeen vanhemmat alkoivat ajattelemaan enemmän omia elämäntapojaan ja sen jälkeen onkin jokaisesta ruokapaketista tarkistettu rasvan, suolan ja sokerin määrät ja niitä kovasti vältelty. Maanantaisin syödään pelkkää kasvisruokaa ja muuten myös kanaa ja kalaa. Tällainen ruokavalio sopi oikein hyvin myös minulle, vaikkakin kyllä kanaa en yleensä syö ja kaksi hot dog makkaraa jouduin myös kesän aikana syömään.. Ravintoloissa ja pikaruualla käyvät tosin edelleenkin aika usein, noin kerran päivässä, mutta ovat vaihtaneet mm mäkkärin subwayhin, astetta parempaan. He ovat myös hankkineet kaikenlaisia liikuntavälineitä, joita myös oikeasti jaksavat käyttää. Koko perhe käy yhdessä lenkillä, jopa koira, joka ei aiemmin päässyt kotipihaa pidemmälle. Uusi elämä myös näkyy selvästi molempien olemuksessa ja tietysti myös yhteensä yli 20 kilon painonpudotuksessa.

Yhtenä päivänä pidettiin äidin ja isoäidin kanssa tyttöjen päivä, johon kuului muun muassa manikyyri ja kävelyretki Waller parkiin. Kävelyretki loppui hieman lyhyeen, sillä minua pisti ampiainen jalkaan, eikä kävelystä oikein tullut sen jälkeen mitään. Oli siis sellaisessa kohdassa se pistos, että jalan päälle ei voinut varata sinä päivänä ollenkaan painoa. Myöhemmin matkan aikana minua puri myös hämähäkki kylkeen istuskellessani pihalla. Jäi aika mielenkiintoisen näköinen jälki, mutta onneksi lähti pois eikä kummassakaan tilanteessa tarvinnut onneksi kääntyä jenkkien ensiavun puoleen, tuolla kun nuo puremat ja pistokset voivat oikeasti olla tosi myrkyllisiä.

Tyttöjenpäivän manikyyrit kolmessa sukupolvessa

Käytiin vielä toisen kerran Solvangissa isovanhempien kanssa. Tanskalaiskylästä löytyi joulukauppa, jonka ikkunassa oli tällaisen pohjoismaalaisen mielenkiinnon herättäviä koristuksia.

 

Siinä yhtenä päivänä meillä oli myös father daughter day, jolloin käytiin host iskän kanssa sekä lounaalla että päivällisellä ja siinä välissä monessa muussa paikassa kuten barnilla. Edellisen kerran kun kävin Avilan barnilla, todella moni eläin näytti odottavan poikasia. Muistattehan vielä muutaman postauksen takaisen soon-to-be mommy goatin. Tällä kertaa päästiin nyt niitä pikkueläimiä sitten näkemään!

 

Hyödynnettiin toki isovanhempien läsnäolo myös perhe photosoottien merkeissä. Otettiin tosiaan myös muutama kuva ylävartaloista, jotta on itselle muutakin katseltavaa kuin varpaat.

pakkohan sitä oli myös pitää pari drunken nightia

Siinähän se ensimmäinen viikko meni todella nopeasti. Mitään erityisen ihmeellistä ei tehty, mikä oli kivakin kun lähinnä vain tavallista yhdessäoloa halusinkin. Kaikki oli niin kuin ennenkin, ihan kuin olin toivonutkin :)

Cal Poly Canyon

Viimeisenä SLO päivänä lähdettiin kaverini, kämppiksen ja hänen poikaystävänsä kanssa haikkaamaan Cal Poly Canyonille swing hike. Valittiin todella kuuma päivä ja jo autosta ulos astuessa alkoi lämpötila ahdistaa ja hiki virrata, mutta pakkohan sitä oli mennä. Oltiin aluksi ajateltu haikata Bishop's, mutta onneksi ei lähdetty sinne! Tuo Bishop päättyy pienimuotoiseen kalliokiipeilyyn ja meillä oli jo tuolla canyonilla hieman vaikeuksia huonojen kenkien takia, vaikka oli sentään polku, jota pitkin kävellä.

Keskellä kuvaa olevan tumman kukkulan päällä näkyy yksinäinen puu. Sinne oltiin matkalla.

Se Californian kuivuus on jotain ihan käsittämätöntä. Tuolla canyonilla näkyi pelkkiä keltaisia kukkuloita minne tahansa katsoi. Keltaisia ne ovat joka vuosi lukuunottamatta noin viikon kestävää kevättä, mutta jotenkin sen kuivuuden pystyi tuolla niin selvästi tuntemaan. Nyt viikonlopun aikana kuulin, että heillä oli ollut iso myrsky yhtenä päivänä, vettä oli satanut todella paljon ja vielä senkin jälkeen päivät ovat olleet super muggy eli kuuma, mutta kostea. Vastasin, että sepä hyvä, tekee hyvää luonnolle, niin vastaus oli, että nojoo mutta ei tähän aikaan vuodesta kesälomalla saisi sataa.. Heillä kun siellä muutenkin sataa noin kaksi kertaa vuodessa, niin ei luulisi loman menevän pilalle yhdestä sadepäivästä.

Reilu tunnin patikoinnin jälkeen päästiin lopulta huipulle. Ja näköalat olivat mahtavat! Huipulta löytyi myöskin se swing, jossa oli kyllä todella epämukavaa keinua, kun kärsittiin kaverin kanssa edelleenkin palaneista takapuolista.

Kukkulaista pikkuvuoristoa niin pitkälle kuin näkee.

Tämän päiväretken jälkeen oltiinkin todella väsyneitä, kun oltiin koko viikko kuljettu paikasta toiseen, joten palattiin vain kaverien kämpälle ja loikoiltiin sohvilla muutama tunti. Iltapäivällä perheeni tulikin jo hakemaan minua kotiin, sillä baseball camp oli ohi ja oltiin yhdessä sovittu, että saavat tulla saman tien hakemaan minut eikä jäädä enää yöksi San Joseihin. Kavereiden näkeminen oli ihan mahtavaa, mutta viikko oli tarpeeksi. En olisi jaksanut enää yhtään lisää house partyja :)