maanantai 30. tammikuuta 2012

Aloha! Hawaii 21.-28.1.2012



Vietin viime viikon Hawajilla muiden Californian, Nevadan ja Coloradon vaihtarien kanssa. Meitä oli porukassa 53 henkeä, 46 vaihtaria, 5 valvojaa ja kaksi 12 vuotiasta poikaa, jotka olivat valvojien lapsia. Varmaan puolet vaihtareista oli Norjasta.. Se oli outoa koska yleensä ne on kaikki saksalaisia. Tuolla oli myös paljon ruotsalaisia ja muutama norjalainen ja kaikki noi muut skandinavialaiset (paitsi minä ja Therese) puhuivat keskenään niitten omia kieliä, kun ne pystyy niitä kaikki toisiaan jotenkuten ymmärtämään. Meillä oli sääntö että pelkkää englantia, mutta ei se niitä estänyt ja niiden kanssa ei siis tullut vietettyä kovin paljon aikaa, koska mun ruotsi ei ihan noin sujuvaa ole. Kahteen ruotsalaiseen tyttöön Jessicaan ja Lindaan tutustuin ja he olivat tosi kivoja ja puhuin niitten kanssa vähän ruotsia ja sovittiin kaikenlaiset Ruotsi-Suomi vierailut ja luvattiin kirjoittaa toisillemme koko ajan viestejä facebookissa ruotsiksi.

Oikea kookos


Minä ja Kim pelamassa jalkapalloa (ja meidän piha)

En tiiä miks mutta monet vaihtarit tuolla muistutti mun tuttuja. Mariacristina Italiasta näytti ihan Kialta ja yks toinen tyttö Jeminalta. Ja kaikki paikannimet kuulosti mun mielestä suomalaisilta (ne oli kaikki tyyliin kalapala, pupukupu jne)


Max ja Mariacristina seisomassa vierekkäin (Mary muistutti mun mielestä Kiaa)

 Mulla oli älyttömän mahtava viikko ja sen aikana näin todella paljon enemmän, mitä luultavasti omalla järjestämällä lomamatkalla olisi päässyt kokemaan.


Matkaan lähdettiin perjantaina. Kathy ajoi meidät 14 vaihtaria Los Angelesiin. Mukana oli mun paras kaveri täältä Therese ja muita mun tuttuja Kathyn valvontaryhmästä. Yövyttiin LAssa hotellissa ja aamulla lennettiin LAX-Honolulu. Toi lentäminen oli taas se iso paha juttu mun ja Hawajin välissä ja olin siellä lentokentällä todella valmis maksamaan Hawajin matkan hinnan tuplana uudestaan ettei tarvitsisi menna, mutta selvisin siitä hyvin ja mitään en korvissa tuntenut mun lentokonekorvatulppien ansiosta.


Loppulauantai oleiltiin meidän majapaikassa Camp Kokokahissa ja pelattiin jalkapalloa, syötiin, tutustuttiin ja kauhisteltiin missä oikeen joudutaan viikko asumaan. Meille oli 31 tytölle ja kolmelle naisvalvojalle kaksi suihkua ja joka puolella oli hämähäkkejä, gekkoja ja muuta hauskaa.


Meilla oli tollanen oma ranta majoituspaikan pihassa, mutta se oli aika huono ja ei mitenkaan verrattavissa kunnon Hawaii beacheihin.

Loppuviikosta kyllä sitten huomasi, että ei niillä asumisolosuhteilla hirveesti väliä ollut ja ei me paljoa aikaa siellä edes vietetty. Ainoo kökkö juttu oli toi suihku, koska jono sinne oli pitkä ja iltaisin tultiin myöhään takaisin ja aamuisin oli aikainen herätys.


Sunnuntaiaamupäivällä mentiin international flea marketiin. Siellä myytiin kaikenlaista turistitavaraa kojuissa halvalla. Meillä oli siellä vain kaksi tuntia aikaa kierrellä ja se ei riittänyt mihinkään. Meillä jäi yli puolet näkemättä, vaikka niissä kojuissa myytiin kyllä kaikissa aika samanlaista tavaraa.



Loppupäiväksi mentiin rannalle. Eka rantapaiva meni ihmetellessa etta nyt ollaan oikeesti Hawajilla ja maisema on tollainen. Oli upeat nakymat.

 

Sunnuntaina oli meidän naapurisaarella maanjäristys ja siitä sitten oli varoituksia että meille saattaa tulla pikkujäristys, isoja aaltoja ja välillä maanjäristyksistä merellä saattaa tulla tsunami. Puhuttiin vähän että mitä tehdään jos tulee tsunamihälytys, mutta lopulta selvittiin ilman vaaraa, ainoastaan monet rannat olivat seuraavana päivänä suljettuina isojen aaltojen takia.

Maanantaina mentiin aamulla kävelemään Diamond Head Hike. Oli tosi kuuma ja join kyllä paljon vettä, mutta mulla alkoi silti särkemään päätä.



Tän jälkeen mentiin Waikiki beachille, jossa vaan otin aurinkoa enkä jaksanut mennä muitten kanssa semmosilla surffilaudoilla minkä päällä seisotaan ja melotaan (stand up paddling).

Noin kahden tunnin vapaa-ajan jälkeen mentiin katamaraanille, jolla sitten luultavasti näytin niin kipeältä että Kathy (mun aluevalvoja) tuli kysymään oonko okei ja antoi mulle sitten jonkun lääkkeen. Se ei auttanut mihinkään ja toinen valvoja Ken käski mut varjoon istumaan ja syömään jääpaloja. Nekään ei auttaneet ja sitten kun se laiva lähti liikkeelle niin sitten vasta tulikin paha olo ja koko matkan nuokuin siellä laivan reunalla ja oksensin ainakin neljä kertaa.

Muilla oli tosi hauskaa ja ne näki valaita (joita mä yritin katsoa mutta pää ei pysynyt pystyssä). Risteilyn jälkeen laivan ohjaaja semmonen komea nuori mies tuli mut auttamaan portaat alas ja mulle kaadettiin vettä päälle ja en muista miten muuten ne yritti mua virvoittaa. Olin siinä vaiheessa melkeen ihan pyörtymispisteessä enkä kauheesti muista mitä tapahtui. (Muut myöhemmin kertoivat että olivat kateellisia ja halusivat tän miehen auttavan nekin pois laivasta)

Jouduin sit menee yhen valvojan Kimin (joka asuu Hawajilla) kotiin nukkumaan loppupäiväksi kun muut vietti ranta- ja shoppailupäivää Waikikilla. Illalla kun Ken ja toinen valvoja Katrina tulivat hakemaan mua, niin muistan että en saanut paitaa ite päälle ja Kenin pakottamana söin puolikkaan crackerin ja sitten oksensin. Nyt kun jälkeenpäin muistelen, niin vaikka mulla olikin yksi mun elämän pahanoloisimmista päivistä, niin muistan vaan että kaikki olivat mulle tosi kivoja ja auttavaisia ja tää ei mun koko matkaa päässyt pilaamaan. Varsinkin Ken ja Kathy olivat tosi ystävällisiä ja kyselivät koko loppuviikon millainen on olo. Tuolla vaan kun makoilin kipeenä, niin mulla tuli ihan kauhee ikävä mun jenkkiperhettä. Se oli aika outoo ku ei mul oo niit viel kertaakaan ennen ollu tolleen ikävä.

Tässä katamaraanilta kuvia mitkä Therese otti mun kameralla (kun mulla oli jo aluksi niin huono olo että annoin mun kameran sille heti aluksi että saadaan jotain muistoa siitä kun se hukkasi omansa jo ennen matkaa)

 

Tiistaina mulla oli vielä paha olo, mita en kertonut meidan valvojille, koska en halunnut jäädä taas kahestaan jonkun valvojan kanssa koko paivaksi. Sain luvan lähtea mukaan jos syön aamupalaa ja sain sitten puolikkaan bagelin syötyä. 
 
Aamulla mentiin ananasistutuksille ja siellä tuoksui tosi voimakkaasti ananas, mikä sai mut voimaan taas huonommin. Näin paljon ananaspuskia, mutta en yhtään ananasta kasvamassa siellä! :( Osa kavereista meni kävelemään isoon labyrinttiin ja osa maisteli ananasjäätelöä, mutta mä istuin varjossa Theresen kanssa ja olin luultavasti tosi huonoa seuraa.

 
 
Mun ruotsalaiskaverit Linda ja Jessica syömässä ananasjäätelöä

Ananasfarmin jälkeen pysähdyttiin yhellä rannalla jossa nähtiin kaksi isoa kilpikonnaa! Niihin ei saanut koskea, mutta nähtiin ne tosi läheltä.


Iltapäiväksi mentiin taas rannalle North Shoreen, jossa makasin koko päivän varjossa ja join vettä ja katsoin vierestä kun kaikilla kavereilla oli tosi hauskaa. Yritin ensin olla muiden kanssa auringossa, josta mulle tuli heti paha olo. Menin rannan pukuhuoneeseen varjoon seisomaan hetkeksi ja käveleminen ja pystyssä pysyminen oli erittäin vaikeaa. Therese ehdotti että käydään kastautumassa meressä jos viilentyminen vähän auttaisi, mutta kun kävelin sinne rantaan hoippuen niin Ken tuli käskemään mut menemään varjoon. Oli kyllä viisas neuvo, koska se auttoi paljon.



Keskiviikkona alkoi helpottaa. Silloin ei ollut rantapäivä, joten en joutunut myöskään olemaan suorassa auringossa. Aamulla mentiin Pearl Harboriin. Meillä oli tosi aikainen herätys että kerettäis sinne ajoissa, ja siellä sitten oltiin 7:30. Saatiin kuitenkin liput vasta 10:15 alkavaan elokuvaan, joten jouduttiin odottamaan melkeen 3 tuntia siellä kierrellen ilman oikeen mitään tekemistä. Se pikkupuisto oli nopeasti kierretty ja nähtävää ei ollut kovin paljoa.


10:15 sitten päästiin sinne leffaan, missä katsottiin video Pearl Harborista ja sen jälkeen mentiin laivalla muistomerkille. Oli tosi outo tunne, että siellä just siinä paikassa ne kävi sotaa ja siellä se uponnut laiva näkyi meressä. Ja toinen outo juttu oli että suurin osa turisteista oli japanilaisia (tai aasialaisia, mutta näytti japanilaisilta) kun ne ton koko jutun aiheutti. Tai no ei kukaan niistä turisteista mitään aiheuttanut, mutta tiiätte ehkä mitä tarkoitan.


Pearl Harborin jälkeen mentiin Polynesian Cultural Centeriin. Se oli tavallaan pieni kylä, missä oli kaikki Polynesian saaret ja niissä esiteltiin niiden kulttuuria. Oltiin ensin koko ryhmä yhdessä ja käytiin isolla veneellä ajelemassa joella ja sen jälkeen mentiin katsomaan esitystä missä jokainen saari kävi esittäytymässä (tulivat jokea pitkin veneellä ja tanssivat sen päällä niitten perinteisellä tavalla). Sitten meille opetettiin hulatanssia.

Hawajin saaren tanssiesitys.

Tän jälkeen meillä oli loppuiltapäivä vapaa-aikaa. Kierreltiin siellä ja katsottiin muutama esitys. Yhessä yks mies kiipesi palmuun poimimaan kookoksia, yhessä esiteltiin paikallista musiikkia, yhessä se sytytti tulen kepeillä. Esitysten jälkeen sai ottaa kuvia esittäjien kanssa :)

Samoan saaren esityksessa mies kiipesi palmuun.


Illalla mentiin kaikki yhdessä katsomaan iso esitys, missä ne lauloivat ja tanssivat ja se kertoi yhden ihmisen elämäntarinan. Se oli tosi hieno esitys, mutta aika pitkä ja tuntui koko ajan siltä, että olin jo nähnyt kaiken mitä ne teki. Tosi hieno tanssi oli semmonen tulijuttu, missä ne kaikki piti kädessä palavaa soihtua ja tanssivat tosi lähekkäin tosi paljon ihmisia. Ja sit kolme niistä sytytti maahan semmoset kokot ja ne hyppäs niitten päälle istumaan. Mä olisin varmaan sytyttanyt tulipalon.


Torstaina aamulla mentiin snorkkeloimaan Hanauma Bayhin. Ensin katsottiin video kaloista ja muista elaimista ja niitten säännöistä siellä, sitten meillä oli kaksi tuntia aikaa vedessä. Aluksi tuntui että tukehdun niihin laseihin ja hengitysputkeen, mutta sitten se sujuikin tosi hyvin ja näin tosi paljon värikkäitä kaloja ja kilpikonnan!! Siellä oli tosi paljon korallia, joka on teravaa ja mua pelotti osua siihen ja välillä tuli niin voimakas aalto, että se paiskasi mut siihen koralliin kun niitten korallien välissä oli tosi vähän tilaa, mutta muuten mulla oli ihan älyttömän hauskaa ja se kilpikonna oli tosi upeeta nähdä :)


Hanauma Bay

Loppupäivä oli uudestaan Waikiki beach day. Mentiin ensin rannalle, mutten jaksanut mennä surffaamaan, joten jäin osan porukan kanssa ottamaan aurinkoa. Oon jo surffannut täällä Californiassa ja tuolla Waikikilla oli niin paljon korallia meren pohjassa että kaikki jotka surffasivat maanantaina olivat täynnä haavoja ja mustelmia.



Noin tunnin päästä mulla alkoi uudestaan särkemään päätä ja lähettiin Theresen kanssa kiertelemään kauppoja ja kojuja ja kun en ollut auringossa niin se helpotti. Me saatiin vapaasti mennä minne tahansa, mutta piti pysyä turistialueella. Valvojilla oli tarina kerrottavana aiemmalta vuodelta jolloin jotkut tytöt menivät liian kauas ja joku mies lähti seuraamaan niitä ja ne joutuivat pakenemaan Burger Kingin vessaan. Ne valvojat sanoivat mulle, että nyt ne voi myös kertoa kaikille että niitten pitää juoda vettä ja suojautua auringolta tai käy niinkuin mulle ja tulee lämpöhalvaus.

Illalla mentiin yhdessä syömään Hard Rock Cafeen. Siellä tarjoilija kaatoi koko tarjotillisimen limuja mun päälle ja sitten ne eivät tuoneet mulle ollenkaan ruokaa ja kun kysyin että missä se viipyy niin kaikki muut olivat jo syöneet kun sain sen lopulta. Istuin tuolla meiän valvoja Kenin vieressä ja se sanoi että mä ansaitsisin toisen Hawajiviikon kaikesta epäonnesta mitä mulle on sattunut. Tuolla ravintolassa puhuin ainoan kerran suomalaisvaihtari Emman kanssa suomea. Vessassa se kyseli multa keitä sen kavereita tunnen mun koulusta ja keitä mä tunnen sen koulusta (ollaan molemmat Helsingissä koulussa).

Jessica & minä (paita tahmaisena limuista)

Hard Rock Cafen jälkeen meillä oli muutama tunti vapaa-aikaa ja takaisin piti olla vasta yheltätoista. Oltiin Theresen kanssa nähty jo kaikki ja oli vähän tylsää. Lisäksi alkoi sataa vettä kaatamalla, joten ei myöskään huvittanut kävellä ulkona. Mentiin istumaan sisalle kaupparakennukseen ja ostettiin jäätee ja lakattiin kynsia Theresen uusilla kynsilakoilla. Lopulta ei edes juotu sita jääteetä. Tuolla huomasin, että mun lämpöhalvaus oli juuri oikeina pävinä, koska en menettänyt juurikaan mitään Waikikilta kun sain uuden mahdollisuuden tänä päivänä.


Perjantai oli meidän viimeinen päivä. Aamulla mentiin hiking majakalle. Kävelymatka oli 2 mailia ja siellä oli älyttömän kuuma ja ei tajuttu ottaa vesipulloja mukaan ja kaikilla oli jalassa varvastossut. Toi hiking oli ihan kamala ja oltiin ihan tekemässä kuolemaa kun päästiin takaisin. Maisemakaan siella perilla majakalla ei ollut mitenkaan erityisen upea enaa kun on niita samoja maisemia katsellut koko viikon. Hienolta siis näytti, mutta luultavasti joka ikinen vaihtari olisi mieluummin viettänyt päivän rannalla uimassa ja ottamassa aurinkoa.

 
Uujea ollaan jo lähellä että päästään takaisin autoille!!!

Totuus ilman zoomia. Näettekö edes autoja tuolla kaukana?

Tän jälkeen mentiin loppupäiväksi rannalle. Taa ranta oli meidan majapaikan lahella semmonen minne ei hirveesti turisteja mene. Siella piti ottaa kaikki tavarat autosta pois, koska aiempina vuosina tuolla rannalla on varkaat rikkonu auton ikkunoita ja kayny varastamassa kaiken. Talla kertaa jatettiin ikkunatkin auki ettei niita voida rikkoa. Siella parkkipaikalla oli yhdessa nurkassa pysakoidyssa autossa nainen, joka tarkkaili autoja ja kun niita tuli niin se soitti sen kavereille jotka tulivat ryostamaan auton. Hawajilla muutenkin autoihin mennaan varastelemaan paljon, joten aina piti ottaa kaikki tavarat mitka haluaa sailyttaa mukaan jos kukaan valvojista ei jaanyt autoille.


Illalla valvojat ajoivat meidät lentokentälle neljässä eri ryhmässä. Sita ennen kaikki 31 tyttoa kavivat suihkussa ja siella pienessa kylpparissa oli ihan hirvea tungos ja ahdistavan kuuma, kun kaikki seisoivat siella jonossa ja kaikkien carry on laukut olivat siella sailossa (huoneet piti tyhjentaa jo aiemmin ja meidan check in laukut olivat niissa). On muuten tosi ahdistavaa kayda suihkussa jos sun perassa on ainakin kymmenen tyttoa jonossa tuijottamassa kelloa ja laskemassa sekunteja kuinka kauan olet siella ollut. (Oli muuten ihana tunne paasta kotiin omaan suihkuun ja sankyyn lauantaina)


Mä lähdin lentokentalle heti tokassa ryhmässä kahdeksalta. Lento kesti koko yön, puol yhestätoista vähän vaille seittemään (kahen tunnin aikaero niin se oli oikeesti vaan 6 tuntia). Aamulla LAXssä jouduttiin odottamaan 3 tuntia shuttlea, eli pikkubussia joka toi meidät Santa Mariaan.

Odottaessa nukuttiin lentokentän mäkkärissä kun ei lentsikassa ollut tullut nukuttua :) Lentokoneessa kun olin kuitenkin tosi väsynyt, niin unohdin ottaa mun korvatulpat pois nousun jälkeen ja tajusin 15 minuuttia ennen sitä kun ne pitää laittaa takaisin että mun olis pitäny ottaa ne pois. Mun toinen korva oli tosi kipee kun viidentoista minuutin päästä laitoin ne takaisin ja laskeutuessa mua vihlasi korvaa kolme kertaa tosi kipeesti (ja joka kerta pikkusen kun nielasin en tiiä miksi) ja vielä laskeutumisen jälkeen se korva oli ihan tukossa niinkuin aina ennen kävi kun en vielä käyttänyt noita tulppia lentäessä. Ei toi nyt kuitenkaan ollut mitenkään verrattavissa siihen miltä ilman niitä tulppia korvissa vihloisi ja uskon että ne taas ens kerralla toimii ihan hyvin kun vaan muistan ottaa ne pois kun ollaan noustu.

Mulla oli erittäin mahtava viikko ja en kyllä yhtään kadu että lähdin sinne! Tuleville vaihtareille voin sanoa, että ehdottomasti kannattaa mennä Hawajille tai jollekin muulle EF:n järjestämälle matkalle, mulla oli todella onnistunut viikko (kaikesta kipeydestä huolimatta), tein tosi paljon kaikkea hauskaa ja tutustuin todella kivoihin vaihtareihin ja myös meidän valvojat olivat huippukivoja. En olisi ikina osannut jarjestaa itse tollaista matkaa, missa on jokaiselle paivalle uutta tekemista ja nakemista.
Ja mulla on silti rusketusrajat vaikka jouduin olemaan varjossa koko viikon melkeen ja menetin kokonaisen auringonottopäivän Waikikilla :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

The first 100 years are the hardest of your life

Viikonloppu vietettiin majoittuen San Josessa dadin äidin luona ja sieltä ajettiin Modestoon juhlimaan grandma Sarahin 100-vuotissynttäreitä. Sarah asuu vielä omassa kodissa yksin ja pystyy kävellä ja laittaa ruokaa ja tehdä mitä nyt tarvitsee yksin eläessä. Hän on myös mm sairastanut syövän kahdeksankymppisenä. Eli siis sadan vuoden kunniaksi oli järjestetty isot juhlat! Paikalla oli noin 150 sukulaista ja ystävää. Juhlat pidettiin Modeston (juutalais)temppelissä, koko momin äidin puoleinen suku on juutalaisia.

Ohjelmassa oli kaikenäköistä erikoista juutalaista; Shalom tervehdys ja rukous hepreaksi, uskonnollisia lauluja, challah leipää ja lopuksi Lehayim -"malja elämälle" tms. Paikalla oli myös rabbi, eli juutalaispappi, joka tavallaan juonsi ohjelman. Challah on tosi hyvää :) Sitä syödään yleensä uskonnollisina päivinä ja juhlapäivinä. Tää päivä oli molemmat, koska juhlat pidettiin lauantaina, joka on sabbath eli samalla lailla "lepopäivä" niinkuin kristittyjen sunnuntai. Sitä ei saa leikata veitsellä vaan leipä pistetään kiertämään pöydässä ja jokainen repii siitä itselleen palan. Lehayim taas oli tosi pahaa.

Juhlat ei ollut kuitenkaan pelkästään uskontoa, syötiin paljon ihan tavallista ruokaa, oli laulu- ja muita esityksiä, katsottiin video Sarahin elämästä yms. Tapasin myös tosi paljon sukulaisia, ja koska mut esiteltiin jokaiselle niistä ja nimiä oli yli sata, niin en muista varmaan enää ketään. Siellä oli vain yksi tyttö, joka oli vähän enemmän mun ikäinen, Colby, joka oli 14 vuotias. Sitten yksi vauva ja pari pikkulasta ja loput oli vanhempaa porukkaa.

Juhlien ohjelmaosuus oli ihan kiva, mutta sen jälkeinen parin tunnin small talk joka ikisen vieraan kanssa kävi vähän tylsäksi. En siis ennestään tuntenut muita kuin oman perheen ja host vanhempien äidit, joten kävin vaan esittäytymässä kaikille. Amerikkalaiset on sellaisia, että kun ne näkee jonkun 20 vuotta kadoksissa olleen sukulaisen tai kokonaan tuntemattoman, niin niillä silti riittää puhuttavaa vaikka kuinka kauan. Mulla on aina se "I'm an exchange student from Finland" aihe käytettävissä, mutta en mä hirveen paljon muuta puhuttavaa sitten keksisi.

Illalla ajettiin takaisin San Joseen, jossa oltiin yötä. Illalla meillä oli syvällinen keskustelu juutalaisuudesta ja kristinuskosta. En oo tienny et ne on oikeesti melkee sama juttu, niillä on kaikki samat tarinatkin. Musta oli älyttömän kivaa päästä tämmöseen puoliksi juutalaiseen perheeseen, koska pääsen kokemaan kaikenlaisia erikoisia juttuja, mitä en olisi varmaan ikinä muuten päässyt näkemään.


Koulu jatkui viime tiistaina. Mulla on nyt kivempi lukujärjestys, mulla on: music history, interior design, varsity choir, women's choir, economics ja year book. Aloitin ensin year bookin sijaan student clerkinä kirjastossa, mutta pari ekaa päivää oli ihan kauheita, se kirjastotäti oli tosi mean (en keksi mitään hyvää suomennosta tolle) ja sitten joko jouduin kantamaan isoja painavia kirjapinoja paikasta toiseen tai tylsistyä yksin istuen ja no food, no drinks, no gum, no talking, no music, no games, no fun ja jos tuun kerrankin myöhässä tai en hymyile joka päivä niin saan huonomman arvosanan.
 
En sitten vaan enää kestänyt olla siellä ja kun tulin kotiin joka päivä melkeen oikeesti itkien sen takia niin Heidi käski mun mennä opolle sanomaan että mun pitää saada vaihtaa se tunti, jota en ite tehnyt aiemmin koska en tykkää mun oposta ja se ei ikinä laita mua minnekään mihin haluan.
 
Year book alkaa vasta ens tiistaina (koska maanantaina ei ole koulua Martin Luther King Jr. päivän takia), mutta se on kuulemma tylsin tunti ikinä. Ainaki siellä on muita ihmisiä tylsistymässä mun kanssa ja sääntöjä varmaan vaan sen verran, että pystyn ne muistamaan.  
 
Varsity kuoroon pääseminen oli tosi iso juttu. Oon nyt siis koulun parhaimmassa kuorossa, jossa on koulun parhaimmat laulajat. Silleen tosi hieno tunne että kuulun tohon ryhmään, mutta on se vaan tosi paljon vaikeampaa kuin women's. Tälleen esimerkkinä kuinka taitava siellä pitää olla on, että ensimmäisellä kerralla meiän opettaja oli tunnin alussa jossain, joten me "lämmiteltiin" ilman sitä. Tehtiin perus aaaaaaaaa jutut korkeella ja matalalla äänellä ja sen jälkeen pianisti soitti meiän uutta kappaletta mitä ei siis oltu vielä aloitettu harjoittelemaan ja meiän piti kaikkien yhtä aikaa kokeilla laulaa omaa osaa pelkästään nuotteja lukemalla, ja ilman harjoittelua se kuulosti silti tosi hienolta (mä en siis ihan kykene tosta noin vaan alkaa laulamaan omaa osaa nuotteja lukemalla kuin viis muuta ääntä laulaa niitten osia samaan aikaan niin keskityin kuuntelemiseen).
 
Me ollaan kuusiääninen yleensä, tytöissä sopraanot, 2nd sopraanot, 2nd altot ja altot ja pojissa tenorit ja bassot. Mä oon ite altto, eli kaikista matalin naisääni. Me istutaan sillee puoliympyrässä ja niin että sama ääni istuu vierekkäin, mutta osa altoista ei mahtunut alttokohtaan istumaan, joten muutama istuu niistä pikkusen erillään, tosi vieressä, mutta ihan tenorien edessä. Mä olen yksi noista.
 
Me harjoitellaan niin, että musaopettaja laulaa ensin yhdessä jonkun äänen kanssa niitten osan ja sitten se ryhmä laulaa sen ilman opettajaa. Sitten joku toinen ryhmä opettelee niitten osan ja sen jälkeen ne laulaa heti yhdessä. Eli sulla on tasan noi kaksi laulukertaa aikaa oppia sun osuus, jonka jälkeen joudut laulamaan ensin jonkun toisen äänen kanssa ja seuraava kerta on yleensä sitten jo koko kuoron kanssa, eli neljä-kuusiäänisesti.
 
Mulla oli hiukkasen vaikeaa viime viikolla pysyä perässä. Me edetään älyttömän nopeeta tahtia ja vaikka siinä kahden toiston harjoitteluvaiheessa osaisin ihan hyvin, niin on erittäin helppoa unohtaa koko oma osa, kun kuulee viisi muuta osaa samaan aikaan, pianisti soittaa melodiaa (eli mitä sopraanot laulaa) ja mun takana on tenorit ja mun vieressä istuva Lauren laulaa niin hiljaa etten kuule sen ääntä ollenkaan, joten en kuule ollenkaan alttoja, pelkästään sopraanojen ja tenorien osat, mikä taas sekoittaa mut ja unohdan oman osan. Olin tosi kujalla koko viime viikon ja sitten vielä kun meitä siirrettiin varsityyn kolme laulajaa, niin noin kaksi muuta on sopraanoja ja niitten mielestä ei ole yhtään vaikeaa, koska meiän pianisti soittaa niitten vieressä niitten melodiaa. Joten mulla on nyt vähän epätoivoinen olo koko kuoron kanssa, mutta kaipa se lähtee tosta sujumaan ja jos ei lähde, niin voin mennä kysymään siltä opettajalta jos saisin siirtyä istumaan jonnekin muiden alttojen sekaan, että saisin vähän tukea niitten äänistä.
 
Samaan aikaan jatkan women's choiria, koska musaopettaja pyysi meitä uusia varsityja jäämään sinne jos mitenkään mahdollista, ettei se menetä montaa hyvää laulajaa. Tuolla kuorossa Mrs. Paulus yllätti mut kun kysyi haluaisinko siirtyä laulamaan sopraanoa, joka ei siis ole mun ääniala. Se on kuulemma tosi kehittävää mulle että laulan sekä alttoa että sopraanoa eli laulan välillä tosi korkeelta ja välillä tosi matalalta niin sitten ääniala kasvaa molempiin suuntiin. Ton ekan viikon aikana huomasin, että melodian laulaminen on miljoona kertaa helpompaa, vaikkei sitä melodiaa ennestään tuntisikaan. Ja women'sissa me muutenkin lauletaan paljon helpompia kappaleita.
 
Anteeksi muuten mun kuorosanasto suomeks on vähän päässyt unohtumaan, jouduin aika paljon mielikuvitella sanoja suomeksi kun muistan ne vaan enkuksi.
 
Muuten mulla jatkuu koulu samanlaisena, tai us government vaihtui economicsiksi, mutta oppilaat on samoja, opettaja vaan vaihtui. Kaikki mun tunnit on ihan kivoja, paitsi music history jossa me katotaan joka päivä videoita, mutta mun on pakko olla siellä koska se on mun English class ja EF pakottaa mun ottaa englantia.

Ensi viikon jälkeen pidän viikon koulusta lomaa, suuntana HAWAII!!!



maanantai 9. tammikuuta 2012

5 months

Moi. Tänää on mun 5 kuukautta Amerikassa päivä! Täällä ei oo tapahtunu oikeen mitään taas. Sen jäkeen ku olin ollu pari päivää kipee, meillä oli perhepäivä ja käytiin leffassa kattomassa chipwrecked eli uusin pikkuoravaleffa.
 
Sitte oli uusivuosi, joka oli iso pettymys täällä. Me ei tehty yhtään mitään erikoista ja täällä on raketitkin laittomia ampua. Ulos ei saanut mennä, koska ihmiset ampuu pyssyillä ilmaan ja ne luodit voi laskeutua tosi pitkällekin siitä ampumispaikasta, joten ainoo turvallinen paikka on sisällä.
 
Pari päivää leikin aamusta iltaan veljen kanssa ja sitten alkoi jo aika paljon ärsyttää koko veli kun se ei jättänyt mua yhtään rauhaan. Mut sen pitäis nyt helpottaa kun koulu alkaa, koska sitten sillä on jotain muutakin tekemistä joka päivä.
 
Me leikitään campingiä (veli vähä hermostu mulle kun mun piti minuutin välein käydä kattomassa miten mun tiny tower peli iPodilla etenee):


Yhtenä päivänä Therese ja Sandy tulivat meille yöksi. Sandy on vaihtari Thaimaasta ja se on mun interior design tunnilla. Se on aina yksin eikä puhu ikinä kellekään. Ajattelin sitten tossa just ennen lomaa olla sille kiva ja mennä juttelee ja nyt lomalla aika paljon tekstattiin ja kutsuin sen sitte tänne meille. Sandy on kiva kyllä, mutta puhuu niin hiljaa etten meinaa kuulla mitään ja sen enkku ei oo kauheen hyvää. Pelattiin just dancea ja katottiin yöllä kolme leffaa: Wrong turn, Easy A ja Proposal. Seuraavana päivänä Sandy lähti aiemmin kotiin, mutta Therese jäi tänne ja käytiin mun perheen kanssa Nipomossa syömässä pizzaa ja sitte käytiin shoppailemassa Santa Maria mallissa. Ostin kengät..  


Viime perjantaina menin koko päiväksi Jasminille. Sinne tuli myös Therese, Maddi, Bailey ja Jeromine. Mä en oo enää hirveen hyvä kaveri ton Jerominen kanssa, koska se on kunnon valittaja ja tosi negatiivinen koko ajan. Se ei myöskään tykkää sen isäntäperheestä ja olen sille kolmesataa kertaa sanonut että mitä mä tein kun mun eka perhe ei toiminut ja että se oli paras asia mitä oon täällä koko vuotena tehnyt.
 
Ja kun se valitus ei lopu pelkkään perheeseen ja siihen että Jenkit ei ole yhtä hyvä kuin Ranska ja me sen kaverit ei olla yhtä hyviä kuin ranskalaiset kaverit, vaan se on ihan sen koko elämä joka tuntuu olevan huonosti. Ja sitten kun se ei siellä kotona puhu kellekään, niin se on löytänyt luottokuuntelijakseen mun host äidin, jolle se tulee avautumaan kaksi kertaa viikossa ennen koulun alkua, niin kuulen joka ikisen sen ongelmista, koska joudun itekin odottamaan koulun alkua siellä luokassa.
 
No tällä kertaa oli ihan okei koska siellä oli monta muutakin ihmistä. Leivottiin (tai Jasmin ja Jeromine leipoi) jotain raskalaista hyvää ja sen jälkeen käveltiin yhteen meksikolaiseen ravintolaan syömään fried icecream. Mä maistoin vaan vähän Theresen jätskistä ja se oli tosi pahaa.. :D 
 
Illalla mentiin rullaluistelemaan semmoseen sisähalliin. Siellä sitten kun lähdin luistelemaan niin huomasin, että mun kännykkä ei ollutkaan enää mun taskussa. En löytänyt sitä mistään ja yritin soittaa Jasminin äidille että voisko se kattoa jos jätin sen niitten autoon, mutta se ei vastannut. Olin siellä sitten tosi huolissani että missä mun kännykkä on ja kun olin kertonut että mä tuun kotiin yheksältä, mutta saatiinkin kyyti vasta tuntia myöhemmäksi Maddin äitiltä, niin en pystynyt kertoa mun perheellekään että tuun vasta kymmeneltä, koska mulla ei ollut niitten numeroita missään muualla kuin mun kännykässä. Luistelun jälkeen kun mentiin vaihtamaan kengät takasin jalkaan, niin löysin onneksi sen kännykän :) se oli tippunut mun kenkien viereen.
Tottakai mun ainoo kuva siit luistelupaikasta on tota laatua:




Leivoin tänään pullia kun mun perhe on toivonut että ne sais maistaa laskiaispullaa. Täällä ei olla raesokerista kuultukaan, mutta laitoin niitten päälle erivärisiä nonparelleja ja noi valkoset jopa näyttää ihan aidoilta pullilta. Nää on myös kysellyt että milloin teen makaroonilaatikkoa, niin sitä syödään varmaankin ensi viikolla.
 
Tänää en ookaan muuta tehnyt kun leiponut pullaa, pessyt astioita ja ollut koneella. Tässä on vielä noin kolme tuntia ennen kuin kukaan tulee kotiin. Vähän tylsää, mutta ihan kivaa että on vähän omaa aikaa vihdoinkin. En ikinä ennen viettänyt näin paljon aikaa yhtään kenenkään kanssa kuin mitä nyt olen tän perheen kanssa.
 
Paitsi nytten alkaa criminal minds! Jeeeee se tulee täällä oikeesti joka päivä ainaki viis kertaa.

Oon tota trackia alkanu miettimään uudestaan. En oo ihan varma alanko sittenkään tekemään sitä. En tiiä jaksanko niitä treenejä joka ikinen päivä  alkaen heti kun ilmottautuisin sinne ja kestäen koko kevään. Ja siellä teamissa on Jon ja Andrew molemmat. Yritän vähän vältellä niitä molempia. Plus Jeromine sanoi että se aloittaa trackin myös. Oon kyllä aika varma ettei se jaksa koko kautta, se esim kävi kaks kertaa softballissa ja lopetti sitten. Ja joutuisin joka kerta odottamaan dadia että sen softball treenit loppuu ja ainkin cross countryn jälkeen Jonin piti aina välttämättä päästä puhumaan mulle ja jouduin kuunnella sen syvällisiä selityksiä joka ikinen päivä ja en tiiä pystynkö kestämään sitä koko kevättä. Varsinkin kun juoksemaan pääsen täälläkin (tosin mulla ei oo kauheen hyvä itsekuri tän lenkkeilyn kanssa nii joukkueessa juoksemalla tulis välillä oikeesti tehtyä jotain)

torstai 5. tammikuuta 2012