It's time to leave my home, to go back home

Vuosi on lyhyt aika. Viimein koitti se viimeinen aamu ja se oli tietysti se kamalin päivä Amerikassa. Mulla oli lento heti aamupäivällä, joten lähdettiin melko pian heräämisen jälkeen lentokentälle. Siellä oli mun perhe ja Therese hyvästelemässä. Lähteminen oli erittäin hankalaa, mutta viimein oli pakko vain mennä sinne lentokoneeseen. Kenttä on siis todella pieni, joten käveltiin vain sinne pihalle ja siitä 18 paikkaiseen minikoneeseen ja siihen asti, kun kone nousi, näin mun perheen ja Theresen vilkuttamassa aidan takana. Se oli ihan kamala hetki.

Eka lento oli vain vajaa tunnin ja siinä sitten kun se laskeutui Losiin, oli pakko koota itsensä ja lähteä etsimään seuraavaa lentoa. Siinä alkoikin sitten haluamaan vain nopeasti kotiin, kumpaan tahansa mun kodeista, en tosta lentomatkustamisesta tykkää. Mulla oli monta tuntia aikaa siellä ja puhuin siellä viimeisillä puhelimen rahoilla mun perheen kanssa puhelimessa ja odotin lennon lähtöä.

Sitten tuli ilmoitus että se lähtee myöhässä ja lopulta se oli niin myöhässä että olisin myöhästynyt mun seuraavalta jatkolennolta San Franciscosta Saksaan. Lopulta ilmoitettiin, että koko lento peruttiin ja jouduttiin mennä asiakaspalvelujonoon odottamaan uusien lippujen saamista. Jonotin siellä monta tuntia... Samalla olin yhteydessä host äitiin ja mun aluevalvojaan iPodilla ja yritettiin selvittää tilannetta. Oli jo tosi myöhä ja mulla oli ollut tosi rankka päivä, sitten pääsin lopulta sinne varaamaan uusia lentoja ja eihän niillä ollut seuraavaa kuin vasta seuraavana päivänä. Joku EFn tyyppi tuli mut sieltä lentokentältä hakemaan yöksi hotelliin sitten.

Seuraavana aamuna lähdettiin EFn tyypin kanssa takaisin kentälle. Kaikki näytti sujuvan hyvin, mutta sitten huomattiin, että mun lento Losista Houstoniin oli yli kaksi tuntia myöhässä, joten olisin myöhästynyt mun Houston Frankfurtlennolta. Se oli ihan kamalaa siellä. Olisin niin halunnut jo olla jossain, enkä siellä matkustamassa kun mikään ei onnistunut. Jonotettiin lipputiskille, sitten joku siellä kertoi että mun on vaan mentävä Houstoniin ja jäätävä sinne toiseksi yöksi jumiin tai sitten jään Losiin toiseksi yöksi, koska uusia lentoja Eurooppaan ei sille päivälle enää ollut. Siinä tuli mulle pikkuinen romahdus sitten, että enhän mä voi enää minnekään jumittua.

Lopulta mulle saatiin aiempi lento Houstoniin ja lensin ykkösluokassa joka oli ainoa missä oli tilaa. Istuin siellä monta päivää samat verkkarit päällä olleena bisnesmiesten kanssa, mut ei se mitään kun mun vieressä istuva oli ainakin tosi mukava tyyppi! Ehdin vielä mun Houston-Frankfurt lennolle ja lopulta pääsin Saksaan (päivän myöhässä)! Saksassa olin todella hukassa lentokentällä ja jokainen siellä neuvoi mut eri suuntaan, mutta sitten vihdoin mut autettiin sinne lentokoneeseen perille ja pääsin sinne ja se tulikin jo Helsinkiin. Huh pääsin Suomeen ja matkustus loppuisi.

No mun matkalaukku ei tullutkaan sitten sinne Helsinkiin. Menin tekemään katoamisraporttia, mutta multa olikin hukkunut se semmonen viivakoodi tunnistuslappu mun matkalaukusta, joten siellä joku tyly asiakaspalvelija vain sanoi että en tule ikinä laukkuani saamaan takaisin ja että ihan oma vikani kun olen sen hukannut (hävisi siis siellä Losissa kun mulla oli liput kahdeksalle eri lennolle ja niitten kanssa säädettiin). Sen jälkeen pääsin sieltä turvatulta alueelta pois ja ei todellakaan ole musta mitään semmoisia hymyilykuvia niinkuin monista muista vaihtareista jotka ovat tulleet takaisin. Olin ihan kamalan väsynyt ja vielä juuri menettänyt koko vuoden tavaramuistot. Mutta oli se sitten kuitenkin ihan mahtava tunne kun siellä oli mun kavereita vastassa. Perheen olinkin juuri vähän aikaa sitten nähnyt kun he vierailivat Jenkeissä.

Siinä oli vain niin sekaisin. Ihan hullua että olen nyt taas Suomessa ja siinä on mun kaverit mun edessä. Ihmiset puhui Suomea ja vastasin vahingossa Englanniksi. Tän vuoden aikana on vaan kokenut niin suuria tunteita, että semmosia ei ikinä ole kokenut ja ne on niin omanlaisia, kaikki eivät tiedä, miltä tuntuu nähdä tärkeitä ihmisiä vuoden eron jälkeen.

Yksi läheisistä kavereistani ei päässyt kentälle, koska joutui olemaan töissä koko illan, joten menin sitten vielä nopeasti käymään illalla hänen työpaikallaan tervehtimässä. Käytiin myös kaupassa ostamassa mulle hammasharja, kun se oli siellä matkalaukussa, jota en saanut takaisin. Eka ilta meni ihan kamalassa sekaisuudessa ja itkien Jenkkien ja matkalaukun perään. Siinä vaiheessa taisin olla aika varma, että en sopeudu tänne ikinä, jos en saa laukkua. Silloin nukahtikin ihan helposti ja nukkui seuraavana päivänä aika myöhään. Muutenhan sitten mun unirytmi oli ihan sekaisin viikon ajan paluun jälkeen.

Ainoa kuva mun paluusta ja sekin ihan sumea :)

Tässä on nyt tämä, mitä sain tänä iltana aikaiseksi kirjoittaa. Heti kun kerkeän, niin tulee sitten paluumatka osa 2, jossa kerron miten on paluun jälkeen mennyt :)

Ainiin muuten, heti paluuta seuraavana aamuna lentokentältä soitettiin, että he ovat löytäneet mun matkalaukun! Hetken päästä siitä, ennen kuin olin edes herännyt, se tuotiin meille kotiin taksilla. Onneksi!! Olisi ollut ihan kamalaa menettää kaikki muistot, jotka olin sinne matkalaukkuun pakannut.