Napa

Kiirettä on pitänyt suomielämän ja varsinkin muuton kanssa, mutta viimein päästään jatkamaan Amerikan matkaa.

4th of July viikonlopun jälkeen oli aika sanoa heipat amerikanperheelle. Tällä kertaa ei sentään itketty taukoamatta edellisen päivän aamusta alkaen, mutta ei se kivaa tai helppoa ollut. En olisi todellakaan ollut valmis vielä lähtemään, niin kuin en varmasti koskaan tule olemaankaan. Näihin ihmisiin on muodostunut tosi luja tunneside. He ovat minulle parhaita kavereita, mutta myös perhe, jonka luo voi aina palata.

Aamulla haettiin vanhempien kanssa Jamba Juicesta smoothiet ja he vähän kyselivät, että millä mielellä olen lähdössä jatkamaan matkaa. Lausuttiin siinä sitten kaikki periamerikkalaiset kohteliaisuudet (I'll miss you and love you sooooo much), joita kylläkin molemmat osapuolet tarkoittivat ja luvattiin puolin ja toisin, että koskaan ei lopeteta yhteydenpitoa. Kyllä minua vaan onni potkaisi sinä päivänä, kun muutin silloisen interior design opettajan, nykyisen Amerikan äidin, kotiin asumaan.

Lähdettiin siitä aika pian lounaalle tapaamaan isovanhemmat, joiden matkaan sitten lähdin. Vietettiin siellä Cheesecake Factoryn pihassa tunteellinen hetki, kun vielä viimeisen kerran otin veljen reppuselkään ja halasin kaikki läpi. Siinä sitä taas oltiin, lähdössä kauas pois tietämättä milloin taas nähdään. Amerikka on kaukana ja minulla on sellainen koulu edessä, että mitään pidempää ulkomaanmatkaa on tuskin mahdollista suunnitella seuraavaan kuuteen vuoteen. Ainakin, jos meinaan kesäisin jotain ruokarahoja tienata. Se on sanonko mistä, mutta elämä joskus on. Taas on tämän reissun jälkeen ollut pakko koota itsensä ja pärjätä, koska muuta ei voi. Tällä kertaa oli onneksi huimasti helpompaa, kun olen sen jo aiemmin tehnyt ja selvinnyt. Lisäksi minulla on jotain suurta odotettavaa Suomessa. Voi juku olen ihan oikeasti menossa sinne lääkikseen.



kuva

Tunteilujen jälkeen perhe lähti omalla autollaan takaisin Santa Mariaan ja minä suuntasin isovanhempien mukana kohti San Franciscoa. Vähän siinä perheen hyvästelyjen jälkeen oli surullinen mieli, mutta koska isovanhemmat ovat jopa Amerikan mittakaavassa yltiöystävällisiä, oli pakko pitää yllä kohteliasta kestohammashymyä. Ensimmäinen ilta vietettiin kunnon fine dining ravintolassa, jossa jokainen ruokalaji maksoi vähintään neljäkymmentä dollaria. Tuossa vaiheessa jo köyhänpuoleista opiskelijaa huippasi päästä, mutta pakotettiin vielä ottamaan lasi viiniä ja jälkiruoka. Ei siinä mitään, ruoka oli oikein hyvää, mutta se kaikki vieraanvaraisuus tuntui vähän paljolta. Minähän olin vienyt vastalahjukseksi vain pienen mariskoolin...

Mariskooleista tulikin mieleen, että kannoin niitä mukanani aika monta, koska jakelin niitä tuliaisiksi kaikille kavereilleni ja perheelle. Joka ikisen amerikkalaisen ensimmäinen reaktio oli, että onpa kiva jäätelökulho. Sanoin, että juu voihan sitä siihenkin käyttää, mutta suomessa pidetään yleensä ihan koriste-esineenä. Perheeni laittoi kiltisti keittiön pöydälle karkkikulhoksi, mutta kaverini taisi käyttää house partyissa drinkkilasina. Käyhän se niinkin.

Seuraavana päivänä lähdettiin päiväretkelle Napa valleyhin viinitilalle. Mietittiin pitkään, että miten haluaisin viettää ajan San Franciscon nurkilla, ja koska olen jo kiertänyt siellä kaikki nähtävyydet, päätettiin tehdä jotain ihan uutta. Nyt kun olin kätevästi täyttänyt jo 21, pystyisin saamaan viinitilalta sen koko experiencen, eli pääsisin myös maistelemaan.

Matkalla oli toki aivan mielettömät maisemat. Viinipeltoa toisensa perään joka suunnassa ja taustalla kukkuloita. Kuivuudesta ei ollut enää tietoakaan, vaan kaikkialla oli vihreää.

 

goals goals....

Kävimme vierailemassa Pejun viinitilalla, jossa isoäidin veli työskentelee. Hän myös järjesti meidän viininmaistelun. Maistelemaan tuli meidän kanssa myös pariskunta Hawailta ja heitä kiinnosti kovasti se, miten olin Napaan päätynyt Suomesta asti. Itse maistelu koostui noin kahdenkymmenen eri viinilaadun maistamisesta. Lasia ei tietenkään kaadeta täyteen, mutta voin sanoa, että kyllä hieman huojuttaa sen jälkeen, kun parikymmentä lasinpohjallista juo nopeaan tahtiin tyhjään vatsaan. En suosittele kenenkään menevän saman tien maistelun jälkeen kalliiden viinilasien näyttelyyn, jossa on vaarana tiputtaa ne hyllyltä alas. Kokeilin nimittäin tätä itse isoisän kanssa. Onnettomuuksilta onneksi vältyin, mutta kyllä oli aika mielenkiintoinen olo.
Maisteluiden jälkeen sai siis vapaasti tutustua viinitilaan ja sen ympäristöön. Nähtiin viinitynnyripinot - kyllä, ne säilytetään oikeasti tynnyreissä - ja muut vempeleet. Pihalla oli todella kaunis puutarha. Pieni lahjamyymälä oli myös, josta isoisän oli pakko saada ostaa minulle jotain muistoksi.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä ihan mahtava kokemus tuo viinitila ja varsinkin sen ympäristön näkeminen. Toki oli kiva katsella myös niitä rikkaita ihmisiä ja heidän autojaan, one of these days.... Kotiin tultiin niin myöhään, että lähdettiin saman tien ravintolaan illalliselle. Ja sitten olikin jo aika mennä nukkumaan. Olin hieman sekoittanut aikataulut, sillä luulin lentoni lähtevän kuudelta aamulla, mutta oikeasti se lähtikin kahdeksalta, eikä lentokentällä siis tarvinnutkaan olla vielä neljältä... Erehdykseni korjattua ehdinkin siis nukkua ihan kunnolliset yöunet ennen kuin matka jatkui kohti San Franciscon lentokenttää ja myöhemmin sinä päivänä New Yorkia!